
Tutkijat onnistuivat kehittämään ihmissoluista pieniä eläviä robotteja, jotka voivat liikkua laboratorioastiassa. Tuftsin ja Harvardin yliopistojen uuden tutkimuksen mukaan soluista rakennetut robotit voivat tulevaisuudessa auttaa parantamaan haavoja tai vaurioituneita kudoksia.
- Emme ymmärrä kaikkia niitä kykyjä, joita omilla soluillamme on, tutkimukseen osallistunut Michael Levin kertoi CNN:lle.
Levinin mukaan anthrobotit olivat eläviä, mutta silti ne eivät olleet "täysivaltaisia organismeja", koska niillä ei ole täyttä elinkaarta.
- Se muistuttaa meitä näistä tiukoista binäärisistä kateorioista: "Onko tuo robotti, onko tuo eläin, onko tuo kone?" Tällaiset rajoitukset eivät palvele meitä kovin hyvin. Meidän on päästävä niiden yli, Levin tuumi.
Näin anthorobotit luotiin
Tutkijat käyttivät aikuisen ihmisen soluja henkitorvista, jotka olivat peräisin eri-ikäisiltä ja eri sukupuolta olevilta anonyymeiltä luovuttajilta.
Tutkijat valitsivat tämäntyyppiset solut, koska niillä on liikuntakyvyn mahdollistavia ominaisuuksia. Henkitorven soluja peittävät edestakaisin heiluvat karvamaiset ulokkeet, joita kutsutaan värekarvoiksi.
Ne auttavat yleensä henkitorven soluja työntämään ulos pieniä hiukkasia, jotka löytävät tiensä keuhkojen kanaviin. Aiemmat tutkimukset olivat myös osoittaneet, että solut voivat muodostaa soluryhmiä.
Henkitorvisolujen värekarvoja onnistuttiin kasvattamaan ulospäin. Niiden avulla soluista saatiin liikuntakykyisiä, sillä värekarvat toimivat ikään kuin veneen airoina.
Rohkaisevat havainnot kaipaavat lisätutkimuksia
Biologisia robotteja on tehty aiemminkin. Tämän tutkimuksen robotit ovat kuitenkin itse itsensä kokoonpanevia, joka tekee niistä ainutlaatuisia.
Kokeet ovat vielä alkuvaiheessa, mutta tavoitteena on löytää anthroboteille lääketieteellisiä sovellutuksia. Tutkijat ovat jo havainneet, että anthroboteilla pystyi rohkaisemaan kasvua vaurioituneiden hermosolujen alueella. Paranemismekanismia ei vielä tunneta.