Eikö uni tule - yksinkertainen liikuntasuorite voi auttaa
Findance.com


viihde /

Eikö uni tule - yksinkertainen liikuntasuorite voi auttaa

Fortune Wellin haastatteleman asiantuntijan Neil Paulvinin mukaan unettomuuden voi kukistaa yksinkertaisella liikuntasuorituksella. Julkaisu kertoo, että pääsyn höyhensaarille antaisi iltakävely.

Myös tutkimusten mukaan kävely ennen nukkumaanmenoa voi auttaa nukahtamaan nopeammin, ja jopa parantaa unen laatua.

- Kävely ennen nukkumaanmenoa vähentää stressiä ja rauhoittaa sympaattista hermostoa, mikä auttaa sinua nukkumaan, Paulvin kertoi.

Asiantuntija kertoi neuvoja oikeaoppiseen iltakävelyyn

Paulvinilla oli muutama vinkki iltakävelyä varten. Hänen mukaansa sen aikana kannattaa ottaa rauhallisesti, ja pitää kävely kevyenä.

Lisäksi hän kehottaa jättämään kuulokkeet kotiin. Näin voi varmistaa, ettei musiikki jää soimaan päähän ennen nukkumaanmenoa.

Vielä viimeisenä Paulvin neuvoo, että iltakävelyn päättymisen ja nukkumaanmenon väliin kannattaisi jättää 90 minuutin aikaväli.

Yleensä sanotaan, että nukkumiseen käytettyyn sänkyyn ei kannata mennä lepäämään, jos aikeena ei ole nukahtaa. Paulvin sanoo kuitenkin, että sängyssä voi lukea kirjaa hämärässä valaistuksessa. Kirkasta valaistusta ja stimuloivia tv-ohjelmia tai elokuvia tulisi välttää.

Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa