maailmalta /
Nainen perui treffit, koska mies ei suostunut pukeutumaan pinkkiin
Pinkkiä ei voi olla koskaan liikaa, ainakaan jos on kyse Barbiesta. Kaikki eivät pidä pinkistä, eivätkä varsinkaan halua pukeutua siihen. Eräs nainen ei kuitenkaan suvainnut sitä, että hänen miesystävänsä ei halunnut pukeutua tuohon tämän hetken trendiväriin.
Pariskunnan oli NY Postin mukaan tarkoitus mennä katsomaan Barbie-elokuvaa, jota moni menee katsomaan pinkkiin väriin pukeutuneena. Nainen oli halunnut, että hänen miesystävänsäkin olisi pukeutunut tuohon väriin, mutta mies ei ollut suostunut naisen pyyntöön. Nainen oli suuttunut tästä miesystävälleen ja oli perunut elokuvatreffit kokonaan.
Nainen kertoo Barbie-elokuvan olevan hänelle tärkeä ja jos hänen miesystävänsä olisi pukeutunut elokuviin mennessä pinkkiin väriin olisi se ollut naiselle osoitus siitä, että mies tukee häntä tässä asiassa. Se olisi ollut naisen mielestä myös hauskaa.
Nainen jatkoi vielä avautumistaan ja kertoi kuinka kaikkien hänen ystäviensä miesystävät aikoivat pukeutua pinkkiin mennessään katsomaan Barbie-elokuvaa ja niin aikoivat naisen mukaan tehdä myös naisen isä ja veljet.
Tästä olisi tullut naisen mukaan hieno tapahtuma, jossa olisi saanut hienoja kuvia, kun kaikilla olisi ollut pinkkiä päällä. Nainen ei olisi jakanut kuvia sosiaalisessa mediassa, vaan kuvat olisivat olleet vain heitä itseään varten.
Miehen olisi vain pitänyt pukeutua pinkkiin paitaan ja tätä ongelmaa ei olisi syntynyt...