Findance.com
04:40 - 18.01.2023

viihde / Findance
Kirjailijan epäillään lavastaneen kuolemansa kirjoja myydäkseen

Kirjallisuusmaailma oli järkyttynyt ja hämmentynyt, kun kaksi vuotta sitten kerrottiin, että Tennesseessä romanttista kaunokirjallisuutta kirjoittanut Susan Meachen oli riistänyt itseltään hengen nettikiusaamisen vuoksi.

Hänen tyttärensä oli ilmoittanut musertavasta uutisesta Facebookissa, ja muistokirjoituksia alkoi tulla faneilta ja kirjailijoilta, jotka olivat tunteneet hänet.

Hiljattain tapahtui kuitenkin jotain outoa, kun joku Meacheniksi väittänyt henkilö ilmoitti Facebookissa, ettei hän ollutkaan oikeasti kuollut ja että hän oli palaamassa kirjoittamisen pariin, kertoo Oddity Central.

Lue myös: Ihminen makasi kuolleena kotonaan yli 20 vuotta - Vieressä vilkas tie

PALUU FACEBOOKISSA

Susan Meachen -nimellä kirjoitettiin Facebookissa seuraavasti:

- Keskustelin tämän kirjoituksen laatimisesta miljoona kertaa, enkä ole vieläkään varma, onko juuri tämä oikein vai ei. Tulee olemaan valtavasti kysymyksiä ja paljon ihmisiä, jotka jättävät ryhmän, arvelisin. Mutta perheeni teki sen, minkä he ajattelivat olevan parasta minulle, enkä voi syyttää heitä siitä. Olin miltei kuolla omasta kädestäni, ja heidän oli käytävä taas läpi kaikki se helvetti. Paluu The Wardin pariin ei merkitse paljon, mutta olen nyt hyvässä paikassa ja toivon voivani kirjoittaa taas. Hauskanpito alkakoon.

Meachenin ylläpitämä The Ward on itsenäisten kirjailijoiden tiivis Facebook-yhteisö, jossa ilmoitus julkaistiin. Kirjailijakollega ja The Wardin jäsen Samantha A. Cole kauhistui uutisesta ja sanoi:

- Se on enemmän kuin psykoottista, oli sitten Susan itse tai hänen tyttärensä tekemässä näitä kommentteja, johdattaa tietoisesti harhaan jotakuta, joka suree.

Internetissä alettiin selvittää asian taustoja. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, että Meachen näyttäisi olleen aktiivinen TikTokissa parin viime vuoden ajan, ja ihmiset, jotka olivat nähneet hänet suorissa lukuhetkissä sosiaalisessa mediassa, olivat vahvistaneet, että klipeissä esiintyvä henkilö oli todellakin hän.

Lue myös: Jättikämmi! Opettaja lähetti vahingossa koulun jokaiselle oppilaalle nakukuviaan

VALEKUOLEMA MARKKINAKIKKA?

Jotkut uskovat, että Susan Meachen oli itse lähettänyt postauksia koko tämän ajan ja käyttänyt valekuolemaansa keinona mainostaa ja myydä kirjojaan ihmisille, jotka halusivat tukea hänen perhettään.

Kun Cole kysyi asiasta, sosiaalisen median tilin takana oleva henkilö vastasi:

- Haluan vain elämäni takaisin. Perheeni oli pahassa paikassa ja teki sen, minkä he ajattelivat olevan parasta minulle.

Jos käy ilmi, että Susan Meachen lavasti kuolemansa sosiaalisessa mediassa, hän tuskin joutuu kohtaamaan oikeudellisia seuraamuksia, vaikka oman kuoleman käyttäminen kirjojen mainostamiseen ei varmasti ole eettistä.

Lue myös: 42-vuotias nainen pidätettiin oman tyttärensä nettikiusaamisesta

artikkelin avainsanat:
kirjat Susan Meachen