
Suositun kauhuelokuvasarjan uusin osa, Evil Dead Rise, saapuu elokuvateattereihin 21. huhtikuuta 2023.
Lee Croninin ohjaama ja käsikirjoittaman leffan pääosissa nähdään Alyssa Sutherland, Lily Sullivan, Gabrielle Echols, Morgan Davies, Nell Fisher ja Mia Challis, ja se seuraa kahta sisarusta, jotka yrittävät selviytyä ja pelastaa perheensä demonisilta olennoilta.
- Tässä tarinassa ei ole Ashia eikä mökkiä metsässä, jotka ovat ne kaksi ikonista elementtiä Evil Deadille, ohjaaja Lee Cronin kertoo Total Filmille.
- Siinä piti silti säilyttää jonkinlainen klaustrofobia ja se siirtyi todella hyvin mökistä kaupunkiympäristöön. Tämä kertoo ränsistyneessä rakennuksessa asuvasta perheestä, joka on jumissa asunnossaan, joten se noudattaa samaa rytmiä, mutta sijoittaa sen nykyaikaisempaan tilaan.
Cronin vahvistaa, että Evil Dead Rise on kiinni samassa universumissa kuin aiemmat elokuvat.
- Siinä on paljon suoria linjoja menneisyyteen. Mutta osa tämän elokuvan tekemisen tavoitteesta oli luoda jotain, joka voisi laajentaa Evil Dead -universumia entisestään, Cronin toteaa Total Filmin haastattelussa.
Evil Dead Rise -leffan kuvaukset alkoivat Uudessa-Seelannissa 6. kesäkuuta 2021 ja päättyivät 27. lokakuuta 2021.
Evil Dead Rise oli alun perin tarkoitus julkaista suoraan HBO Max -suoratoistopalvelussa, mutta se siirrettiin elokuvateatterilevitykseen elokuussa 2022 osana Warner Bros:n elokuvien jakelun uudelleenjärjestelyä, jonka mukaan studio tukeutuisi vähemmän vain HBO Max -julkaisuihin ja enemmän teatterilevityksiin.
Evil Dead -elokuvasarja alkoi vuonna 1981 Sam Raimin ohjaamasta alkuperäisestä elokuvasta, jonka pääosassa oli Bruce Campbell. Sittemmin sarjasta on tehty kolme muuta elokuvaa ja televisiosarja Ash vs Evil Dead, jota esitettiin kolmen kauden ajan.
Katso Evil Dead Rise -traileri alla: