
Apteekeissa on nyt saatavissa uusi yhdistelmätesti, joka tunnistaa samalla sekä koronan että influenssa A:n ja influenssa B:n.
Uusi Beright 2in1 COVID-Influenssa A+B -testi on luotettava, kertoo Fennogate Finland. Se tunnistaa sekä koronaviruksen että influenssa A:n ja B:n 99-prosenttisesti. Kotitestinäyte otetaan nenätikulla ja tulos on valmis 15 minuutissa.
Tämän talven influenssakaudesta odotetaan erityisen rankkaa kahden lievän influenssakauden jälkeen. Influenssaresistenssi on nyt väestötasolla heikompi kuin aiempina vuosina.
- Yhdistelmätestin voi tehdä oireileva tai oireeton henkilö, joka epäilee, että hänellä on joko koronavirus- tai influenssatartunta. Luotettavimman tuloksen saa luonnollisesti silloin, kun oireet ovat jo alkaneet. Testin avulla voidaan vähentää sekä influenssan että koronaviruksen leviämistä, toteaa Beright-testejä Suomessa jakelevan Fennogate Finland Oy:n toimitusjohtaja Mervi Hollmén.
Kotitesteissä muutakin edistystä
Koronavirustestien luotettavuudessa ja näytteenoton helppoudessa on havaittu eroja, ja ne ovat olleet viime aikojen tärkeimpiä kehityskohteita. Nature Scientific Reports -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että nielusta yskimällä tuotettu näyte on herkin ja luotettavin erityisesti oireettomassa ja lievässä koronavirusinfektiossa. Tämä johtuu siitä, että koronavirukset rikastuvat nielussa infektion alkuvaiheessa.
Uudessa Beright Easy COVID -nielusylkitestillä näytteenotto tapahtuu pitämällä testitikkua kielen alla yskimisen jälkeen. Erillistä näytteenottoa tai näytteen käsittelyä ei tarvita, joten tuloksen saaminen on vaivatonta. Easy COVID -testin luvataan havaitsevan koronaviruksen 99,6 prosentin tarkkuudella.
Testi soveltuu erityisen hyvin käytettäväksi kiireellisissä tilanteissa, esimerkiksi matkoilla. Myös iäkkäät ihmiset voivat helposti tehdä testin.
Fennogate Finland Oy on vuonna 2010 perustettu suomalainen yritys, joka tarjoaa laadukkaita tuotteita apteekeille ja terveydenhuollon ammattilaisille. Tuotevalikoimaan kuuluvat lääkinnälliset laitteet, ravintolisät, vitamiinit ja kosmetiikkatuotteet Apteq-tuotemerkillä. Ainoa-tuotevalikoima koostuu ravintolisistä ilman lisäaineita.
- Toimme ensimmäisenä Suomessa markkinoille tieteellisesti todistetusti tehokkaan Apteq Fluzinc --sinkkiasetaattipurutabletin flunssan hoitoon. Alkuvuodesta toimme Suomen apteekkeihin ensimmäisen luotettavan, herkän ja kätevän COVID-nielusylkitestin. Nyt lanseeraamamme uudet testit ovat luonnollinen jatko pitkäjänteiselle työllemme tuoda suomalaisiin apteekkeihin innovatiivisia tuotteita, jotka vastaavat suomalaiseen tarpeeseen, Hollmén sanoo.
Ainoa Apteq Apteq Fluzinc Beright Fennogate Finland Fennogate Finland Oy koronavirus terveys tuotteet