Nämä ovat huonoja käytöstapoja ruokakaupassa
StockSnap / Pixabay


viihde /

Nämä ovat huonoja käytöstapoja ruokakaupassa

Ruokakaupassa käydään vain sen takia, että siellä käydään tekemässä ostoksia. Se ei ole esimerkiksi ajanviettopaikka. Mutta kaikki eivät osaa suorittaa kauppakäyntiä hyvien tapojen mukaisesti. Osa käyttäytyy ruokakaupassa tahallaan huonosti ja osa vahingossa.

Nämä ovat ruokakauppa-asiakkailta huonoja käytöstapoja:

1. Menee pikakassalle liian monen tuotteen kanssa.

2. Tukkii käytävän.

3. Koskettelee tuotteita, vaikka ei aio ostaa niitä.

4. Ei kunnioita muiden ihmisten henkilökohtaista tilaa, vaan menee liian lähelle muita.

5. Tavaroiden ottaminen muiden asiakkaiden kärrystä.

6. Lähtee oman kassavuoron aikana hakemaan jotain tuotetta ja muut saavat odotella.

7. Palauttaa tuotteet vääriin paikkoihin.

8. Ei palauta ostoskärryä tai -koreja oikeille paikoille.

Toivottavasti osaat kunnioittaa ruokakaupassa muita ja ruokakaupan sääntöjä.

Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa