Meri Björn
10:24 - 29.09.2022 / viihde / Findance
Natalia Kallio julkaisi esikoisromaaninsa Kotileikki - "Huono-osaisuudella on tapana kasautua ja jatkua yli sukupolvien"

Natalia Kallio on julkaissut esikoisromaaninsa Kotileikki.

Kustannusyhtiö Kosmoksen julkaisema Kotileikki kuvaa kipeitä ihmissuhteita ja sukupolvien yli ulottuvaa huono-osaisuuden ketjua. Se näyttää todellisuuden, jossa kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tehdä hyviä valintoja, mutta toivo paremmasta tulevaisuudesta silti kipinöi.

Rebekan lapsuuteen ei kuulu haaveet korkeakouluun menosta tai ulkomaille muutosta, sillä lähikapakka tuntuu todennäköisemmältä elämän päätepisteeltä. Silti Rebekka uskoo edelleen siihen, että maailmalla on hänelle muutakin tarjottavaa. Aikuisenakin rikkinäisen kodin lapsi päätyy kuitenkin etsimään rakkautta ja turvaa vääristä paikoista.

- Huono-osaisuudella on tapana kasautua ja jatkua yli sukupolvien. Kotileikki syntyi halusta avata tätä keskustelua. Se tutkii luokkaeroja, köyhyyttä ja häpeää ja kuvaa niiden pitkäaikaisia vaikutuksia yksilöihin ja yhteisöihin. Teos kertoo yhden ihmisen kasvutarinan ja kuvaa yhden perheen elämää, mutta tälle tarinalle on näitä yksittäisiä henkilöhahmoja ja heidän elämiään suurempi tarve, Kallio sanoo.

Natalia Kallio on helsinkiläinen ihmisoikeusaktivisti, joka toimii kouluttajana kansainvälisille ihmisoikeusjärjestöille ja nuorisojärjestöille. Hän on aiemmin julkaissut runokirjan She Needs Bigger Boots.

Teos on kuunneltavissa myös äänikirjana, jonka lukee Mirjami Heikkinen.