Unsplash
10:46 - 27.09.2022

viihde / Findance
PTT: Ruoan hinta jatkaa rajussa nousussa - "Jopa 15-20 % kuukaudessa"

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen (PTT) ennusteen mukaan elintarvikkeiden tuotantokustannukset ja elintarvikkeiden kuluttajahinnat pysyvät tavanomaista korkeammalla tasolla ainakin ensi vuoden ajan.

Tänä vuonna koetut jyrkät hintapiikit esimerkiksi lannoitteiden ja energian osalta väistyvät vuonna 2023, arvioi PTT.

Tuottajahinnat nousevat, mutta tästä huolimatta maatalouden kustannuskriisi jatkuu ja heikentää maatilojen kannattavuutta. Elintarvikkeiden hinnat nousevat edelleen ensi vuonna.

- Koko elintarvikeketju - tuottajat, teollisuus, kauppa ja kuluttajat - joutuvat sopeutumaan korkeisiin kustannuksiin. Koko ruokaketjun kannalta kriittinen tekijä lähikuukausina on sähkön saatavuus ja hinta sekä maatalouden kannalta lannoitteiden hintakehitys, toteaa vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

Energialle ja lannoitteille ollaan kuitenkin löytämässä uusia tuontimaita ja tuotantoa sopeuttamassa, mikä johtaa hintojen nousun hidastumiseen ja käänteeseen ensi vuonna. Hintataso pysyy silti tavanomaista korkeampana.

Ennuste perustuu oletukseen, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan jatkuu. Sotatilanne voi muuttua nopeasti, mikä ylläpitää epävarmuutta markkinoilla.

Voimakkain tuotantopanosten hintojen nousu taittuu ensi vuonna

Maatalouden tuotantopanosten hinnat ovat nousseet voimakkaasti koko tämän vuoden ajan. Lannoitteiden ja lannoiteraaka-aineiden tuonti Venäjältä on käytännössä pysähtynyt EU:n pakotteiden ja Venäjän vastapakotteiden vuoksi. Maakaasun tuonti Venäjältä Eurooppaan on lähes pysähtynyt, mikä on pakottanut eurooppalaiset lannoitetehtaat leikkaamaan tai jopa keskeyttämään tuotannon.

Vuonna 2023 lannoitteiden hinnat pysyvät korkeammalla tasolla kuin viime vuosina, mutta ne ovat laskusuunnassa. Markkinat alkavat sopeutua saatavuusongelmiin, ja uusia toimitusreittejä kehitetään. Lannoitteiden korkea hinta luo epävarmuutta erityisesti ensi vuoden viljelykasvien kannattavuuden kannalta.

Sähkön hinta on noussut jyrkästi keväästä lähtien, mutta vaikutukset tuntuvat maatiloilla viiveellä. Tulevan talven olosuhteet ja lämmitystarpeet vaikuttavat sähkön hintaan ja saatavuuteen, mikä voi aiheuttaa suuria lisäkustannuksia maatiloille. Samalla sähkön hinnannousu nostaa jalostusteollisuuden kustannuksia.

- Erityisesti kasvihuonetuotanto ja maitotilat kärsivät. Kustannusten nousu voi esimerkiksi vähentää kotimaisten kasvihuonetuotteiden saatavuutta talven aikana, maatalousekonomisti Pekka Kinnunen arvioi.

Maatalouden yrittäjätulo pysyy heikkona

Tuotantopanosten hintojen nousua on osittain kompensoinut tuottajahintojen nousu. Viljan, lihan ja maidon tuottajahinnat ovat nousseet ennätystasolle, mutta nousupaineita on edelleen. Maatalouden akuutti kustannuskriisi jatkuu, mikä heikentää kannattavuuskehitystä ja lisää maksuvalmiusongelmia.

- Viime vuonna romahtanut yrittäjätulo pysyy tänä vuonna nimellisesti viime vuoden tasolla, jos hallituksen keväällä myöntämää maatalouden kriisitukipakettia ei oteta huomioon. Paketti kasvattaa yrittäjätuloa tänä vuonna, mutta nopea inflaatio nakertaa sen reaaliarvoa. Korkeat kustannukset lisäävät maataloustuotannon riskejä ja laajentavat tilojen välisiä kannattavuuseroja, Päivi Kujala sanoo.

Elintarvikkeiden hinnannousu kiihtyy loppuvuotta kohti

- Ruoan hintojen odotetaan nousevan tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia. Nousu huipentuu lähikuukausina, jolloin inflaatio voi olla kuukausittain jopa 15-20 prosenttia. Elintarvikkeet ovat energian ja korkojen ohella merkittävä inflaation aiheuttaja, sanoo tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.

Lihan, maitotuotteiden, juuston ja kananmunien hintojen odotetaan nousevan yli 20 prosenttia loppuvuoden aikana. Myös viljan ja leivän hinnat kiihtyvät. Vihannesten hinnat nousevat merkittävästi syksyllä ja talvella, kun sähkön hinta nostaa kasvihuonetuotannon kustannuksia.

Ensi vuonna elintarvikkeiden hinnat nousevat edelleen, mutta hitaammin. Alkuvuonna nähdään vielä korkeita nousuvauhteja. Vuoden 2023 lopulla elintarvikkeiden hintojen odotetaan laskevan hieman, mutta pysyvän silti huomattavasti tavanomaista korkeampina.

Hintojen nousu lisää elintarviketeollisuuden liikevaihtoa sekä elintarvikkeiden tuonnin ja viennin arvoa. Tuonnin arvo kasvaa enemmän kuin viennin arvo, mikä kasvattaa sektorin kauppataseen alijäämää. Tuonti kasvaa myös määrällisesti, mutta viennin kasvu johtuu lähes kokonaan korkeammista vientihinnoista.

Lue myös: Kuluttajaluottamus alhaisempi kuin koskaan - Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist kuitenkin toiveikas



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!