
Sellainenkin on saattanut joskus pohdituttaa, kuinka korkealta ihminen voi hypätä turvallisesti veteen. Tälle pohdinnalle voi nyt laittaa stopin, sillä Cornellin yliopiston tutkijat selvittivät asian [lähde].
Tutkijat käyttivät testeissään 3D-tulostettuja mallinukkeja, ja pudottivat niitä vesisäiliöön. Tutkimuksen myötä selvisi enimmäiskorkeudet, joista voi sukeltaa veteen ilman vakavaa loukkaantumisriskiä.
Ihmismäisiä 3D-malleja tehtiin useita, jotka olivat erilaisissa asennoissa. Mukana oli ainakin malli, joka sukelsi pää edellä kädet kyljissä, malli jonka kädet olivat pään yläpuolella kämmenet yhdessä, ja yksi malli oli pelkkä jalka, jolla tutkittiin jalat edellä veteen hyppäämistä. Jokainen malli oli varustettu voimatunnistimella, ja hyppy kuvattiin nopean ruudunpäivityksen kameralla.
Tutkijat havaitsivat, että vaaralliset korkeudet olivat yli 8 metrin korkeudessa pää edellä, yli 12 metrin korkeudessa kädet edellä ja yli 15 metrin korkeudessa jalat edellä hypätessä.
Tutkija Sunghwan Jung sanoi, että veteen hyppääminen on kuin työntäisi sormet nopeasti hunajapurkkiin. Neste vastustaa voimakkaasti syöksymistä sinne.
Vaikka rajat vaarallisiin korkeuksiin tutkimuksessa löytyivätkin, ihmiset ovat onnistuneet sukeltamaan paljon korkeammaltakin. Esimerkiksi Laso Schaller rikkoi ennätyksen korkeimmasta jalat edellä sukelluksesta vuonna 2015, kun hän hyppäsi 58,8 metrin korkeudesta. Jungin mukaan tällaisissa äärimmäisissä hypyissä täytyy jännittää oikeat lihakset ja tehdä kehosta jäykkä ja tiukka, jos haluaa välttää loukkaantumisen.
Hypyn mennessä pieleen pää- ja niskavammat ovat yleisiä, kuten myös olkapäävammat ja alaselän vammat.
Lue myös: Mies surffasi maailman suurimmalla aallolla - järkyttävän kokoinen "hirviö"