Rex Features / AOP
03:40 - 26.03.2022

viihde / Tuija Mehtätalo
Taloudellinen ajotapa säästää polttoainetta

Taloudellinen ajotapa on nyt entistä ajankohtaisempi, kun polttoaineiden hinnat ovat nousseet ennätyksellisen korkeiksi.

Hinnat voivat tuntua jo niin korkeilta, että ei enää raski tai ole varaa tankata autoa. Siksi nyt on hyvä hetki miettiä omia ajotapoja, jos niissä olisi jotain kohentamisen varaa siten, että auto ei kuluttaisi polttoainetta yhtään enempää kuin on pakko.

Muuta ajotapojasi ja saat tankin kestämään pidempään

Autolla ajamista ei tarvitse välttämättä vähentää, jotta tankki ei tyhjenisi liian nopeasti. On monta keinoa saada kulutettua sitä vähemmän muillakin tavoilla.

Risteyksiin kannattaa lähestyä moottorijarrulla, joka on varsinkin vanhempien autojen kohdalla toimiva polttoaineen säästötapa. Uusimmissa autoissa voi käydä kuitenkin päinvastoin kuin että siinä säästyisi polttoainetta.


Kun ajaa nopeusrajoitusten mukaan, sekin tavallaan säästää polttoainetta. Jos kaahaa paikan päälle ylinopeudella, on kohteessa aiemmin perillä, mutta auton tankki on tyhjempi kuin jos olisi ajanut rajoitusten mukaan.

Kannattaa käyttää matkan aikana vakionopeudensäädintä, jos autosta löytyy sellainen. Silloin kulutus ei kasva ajonopeuden koko ajan muuttuessa. Kiihdyttäminen kuluttaa polttoainetta, mutta jos sen tekee maltillisesti, se kuluttaa vähemmän polttoainetta. Kun liikennevaloista selviää vähällä jarrutuksella tai sitä ei tarvitse tehdä lainkaan, ei tarvitse myös juurikaan kiihdyttää autoa.

Paras keino saada menovesi riittämään pidempään, on tietysti jättää ajamatta niitä matkoja, jotka eivät ole oikeasti tarpeellisia. Ajoreitit kannattaa myös suunnitella tarkoin, jotta tulee ajettua mahdollisimman säästeliäitä reittejä.

Joutokäyntiäkin on syytä välttää, koska sekin kuluttaa polttoainetta. On hyvä muistaa tarkistaa välillä auton renkaanpaineet ja käyttää auto säännöllisessä huollossa, jotta ei tuhlaa polttoainetta turhaan jonkin vian takia.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!