Jouni Harala / Yle Kuvapalvelu
11:01 - 29.10.2021

tv-sarjat / Findance
Yle Areena: Pihla Viitalan rikossarja Karppi saa tänään jatkoa - Saavatko Karppi ja Nurmi viimein toisensa?

Kotimainen rikossarja Karppi saa tänään kolmannen tuotantokautensa.

Kaikki kahdeksan uutta jaksoa on nyt katsottavissa Yle Areena -suoratoistopalvelussa.

Lisäksi sarjaa voi seurata Yle TV1:llä sunnuntaisin klo 21.10 alkaen 31. lokakuuta.

Kolmas tuotantokausi kertoo tarinan kahdesta toisensa pettäneestä rikosetsivästä, jotka joutuvat tekemään yhteistyötä jahdatessaan raakaa murhaajaa. Oudolla symbolilla koristeltujen uhrien taustalta paljastuu lopulta julma logiikka. Murhatutkimusten rinnalla rikosetsivien omasta menneisyydestä alkaa nousta esiin asioita, joita he eivät enää voi paeta.

Sarjan pääosissa jatkavat Pihla Viitala (Sofia Karppi) ja Lauri Tilkanen (Sakari Nurmi).

Lisäksi uusissa jaksoissa näyttelevät mm. Mimosa Willamo, Vera Kiiskinen, Ville Myllyrinne, Heikki Nousiainen, Saara Kotkaniemi, Aku Hirviniemi, Rea Mauranen, Mari Perankoski ja Kreeta Salminen. Ohjauksesta vastaa Rike Jokela.


3. tuotantokauden traileri


3. tuotantokauden synopsis

Entisestä eläinsairaalasta löytyy häkkiin sullottu ruumis, joka paljastuu huumevieroituksessa käytettävän lääkkeen kehittäjäksi. Rikosetsivä Sakari Nurmi aloittaa tutkinnan ja saa käskyn esimieheltään hakea entinen työparinsa Sofia Karppi takaisin töihin. Karppi on ollut pakollisella vuoden virkavapaalla yritettyään salata tytärpuolensa Hennan huumesalakuljetuksen. Lopulta Nurmi paljasti rikoksen ja myös pidätti Hennan.

Murhatutkinnan ollessa kesken Karppi saa vinkin, että Karpin aviomiehen kuolema Saksassa ei ollutkaan liikenneonnettomuus vaan siihen liittyi rikos. Karppi alkaa salaa selvittää asiaa, sillä hänen muistikuvansa yön tapahtumista ovat hatarat. Tutkimukset paljastavat yllättäviä tietoja Karpin puolison kuolemasta. Samaan aikaan Nurmi joutuu ratkaisemaan, mitä tehdä pojalle, jonka isäksi häntä väitetään.

Rikostutkinnan edetessä Karppi ja Nurmi joutuvat rakentamaan uudelleen keskinäisen luottamuksensa, jotta he saisivat erikoisen murhasarjan selvitettyä - sekä solmittua rauhan oman menneisyytensä kanssa. Entä miten käy rakkauden, saavatko Karppi ja Nurmi viimein toisensa?

Menestystä myös ulkomailta

Netflix kiinnitti Karpin valikoimaansa, jossa se esittää sitä nimellä Deadwind.

Netflix ei ole toistaiseksi ilmoittanut, milloin se julkaisee kansainvälisesti kolmannen tuotantokauden.

Positiivisia arvosteluita osakseen saanut Deadwind on kerännyt vertauksia erityisesti ruotsalais-tanskalaiseen Silta-sarjaan.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!