
Luottomies-saaga jatkuu odotetulla kolmannella tuotantokaudella. Toisiinsa tukeutuvien naapurusten, Tommin ja Juhiksen, kyky ajautua häpeällisiin katastrofeihin on ennallaan. Kahdeksan uutta jaksoa julkaistaan Yle Areena-palvelussa 16.11. Yle TV2:ssa uusi kausi alkaa lauantaina 20.11.
Kari Ketosen ja Antti Luusuaniemen käsikirjoittama ja tähdittämä Luottomies saa kolmen vuoden odottelun jälkeen uuden kokonaisen tuotantokauden. Luvassa on aiempaa vimmaisempi sukellus erillistaloasumisidyllin kulissien takaiseen todellisuuteen.
Kahdeksan jakson aikana nähdään, miten kaoottinen kaksikko Juhis ja Tommi selviää ylinopeussakoista, uusista naapureista, ilmatilan loukkauksesta ja muista haastavista tilanteista.
"Kolmatta tuotantokautta kirjoittaessa hahmot olivat tuttuja, ja oli ihana ohjailla heitä kiusallisiin tilanteisiin. Nautin tekemisestä todella paljon, ja mielestäni sekä minun että Karin intohimo hahmoja kohtaan välittyy erinomaisesti uudessa kaudessa", Antti Luusuaniemi kertoo.
Kolmannen tuotantokauden on ohjannut Kari Ketonen. Triplarooli ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijänä oli hektinen, mutta mieluisa.
"Pystyin tekemään sekä ohjaajana että näyttelijänä ratkaisuja, jotka tuntuvat lopullisissa jaksoissa toimivan. Myös leikkaus, musiikki ja äänimaailman rakentaminen olivat palkitsevia työvaiheita, joissa pienillä, katsojalle usein lähes huomaamattomilla keinoilla saatiin kohtausten ja jaksojen tunnelmaa ja kulkua vietyä yhä hauskempaan ja etenevämpään suuntaan."
Päärooleissa nähdään aiempien tuotantokausien tapaan Antti Luusuaniemi (Tommi), Kari Ketonen (Juhis) sekä Maria Ylipää (Harriet). Lisäksi jaksoissa vilahtaa joukko muita Suomen eturivin näyttelijöitä ja tunnettuja kasvoja: Aarni Kivinen, Anu Sinisalo, Heikki Herva, Heli Sutela, Joonas Nordman, Juha-Pekka Mikkola, Jussi Lampi, Kaarina Hazard, Karim Rapatti, Karin Pacius, Kristo Salminen, Leena Uotila, Mikko Roiha, Minna Koskela, Miro Laiho, Niko Rajala, Rauno Ahonen, Rebecca Viitala, Sebastian Rejman, Senna Vodzogbe, Taneli Mäkelä, Tero Koponen ja Vilma Sippola.
Aarni Kivinen Antti Luusuaniemi Anu Sinisalo comedy Heli Sutela Joonas Nordman Juha-Pekka Mikkola Jussi Lampi Kari Ketonen Kristo Salminen Luottomies Maria Ylipää Rebecca Viitala Taneli Mäkelä Yle Areena Yle TV2