Artista Filmi
14:10 - 08.07.2021

elokuvat / Findance
Vesa Vierikko on uusi Pelle Hermanni - elokuvan kuvaukset alkavat elokuussa

Kirjailija Simo Ojasen luoma sydämellinen Pelle Hermanni -hahmo saa oman elokuvansa. Tulevan elokuvan tuottaa Artista Filmi Oy ja sen ohjaa Timo Koivusalo. Kuvaukset alkavat 16. elokuuta Porin Kirjurinluodossa.

Suosittua Sirkuspelle Hermanni -televisiosarjaa tehtiin Ylellä vuosina 1978–1988.

”Kun ohjelman tuotanto päättyi Hermannia näytelleen Veijo Pasasen kuoltua, ajattelin, ettei Hermannia voi näytellä kukaan muu,” kertoo Pelle Hermannin isä, porilaiskirjailija Simo Ojanen.

Nyt kirjailijan mieli on muuttunut. ”Tajusin, että onhan monista muistakin kirjallisista hahmoista tehty useita onnistuneita tulkintoja.” Ojanen sanoo. ”Hermanni on rakas hahmo monille sukupolville. Hän saa nyt uuden elämän. Koivusalon upea näyttelijäkaarti tekee minut erityisen onnelliseksi,” Ojanen kiittelee.

Pelle Hermannin suuriin klovninkenkiin astuu näyttelijä Vesa Vierikko.

”Pidän kunnia-asiana, että saan tulkita Ojasen luoman hienon Pelle Hermanni -hahmon uusille sukupolville,” Vesa Vierikko iloitsee.


"Olen näytellyt näyttämöllä Hermannia aiemmin esittäneen Veijo Pasanen kanssa ja omaan tulkintaani tästä hahmosta tulee varmasti jokin yksityiskohta kunnianosoituksena Pasaselle,” Vierikko lupaa.

Myös elokuvan muissa rooleissa nähdään suomalaisnäyttelijöiden kärkikaartia:

Martti Suosalo, Hannu-Pekka Björkman, Iina Kuustonen, Minttu Mustakallio, Heikki Nousiainen, Tom Lindholm, Linda Wiklund, Ylermi Rajamaa, Tuija Piepponen, Helena Vierikko, Kalle Lamberg sekä lapsinäyttelijät Milo Tamminen ja Oona Hakanpää.

”Maan eturivin näyttelijöiden lisäksi elokuvassa nähdään sirkusalan ammattilaisia ja yhteistyössä on mukana myös Suomen suurin sirkus, Sirkus Finlandia. Elokuvan pääkuvauspaikkana toimii Porin Kirjurinluoto, jonne rakentuu suuri lavastekokonaisuus sirkustelttoineen ja karavaanialueineen”, ohjaaja Timo Koivusalo kertoo.


Elokuvan levittäjänä toimii Aurora Studios Oy, ja elokuvaa rahoittaa myös kotimaisten elokuvien tuotantoa tukemaan perustettu uusi rahasto Finnish Impact Film Fund.

”Koko perheen elokuva on tärkeä lajityppi ja sen myötä uudet sukupolvet oppivat elokuvissakäynnin kulttuurin, ” sanoo Aurora Studiosin hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen. ”On hienoa olla mukana tuomassa näin legendaarista hahmoa valkokankaalle,” hän iloitsee.

Elokuva tulee elokuvateatterilevityksen jälkeen yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihteen vuokraamoon ja Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun.

Aurora Studios on pitkien elokuvien ja tv-sarjojen kehittelyyn, rahoitukseen, tuotantoon ja levitykseen erikoistuva yhtiö, jonka omistajat ovat Otava Oy, sijoittajat Ari Tolppanen ja Ari Lahti sekä toimiva johto. Yhtiö hallinnoi myös av-alan rahastoa Finnish Impact Film Fundia sekä tuottamansa Tuntematon sotilas -elokuvan oikeuksia. Aurora Studiosin lähitulevaisuudessa elokuvateattereihin levittämiä elokuvia ovat mm. Juuso Syrjän ohjaama Sorjonen - Muraalimurhat, Aku Louhimiehen Odotus sekä Aleksi Salmenperän Kupla. Yhtiö tuottaa myös mm. JP Siilin komedian Sieniretki, joka kuvattiin kesäkuussa Turun saaristossa.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!