Pixabay
18:10 - 06.05.2021 / viihde / Findance
Helsinki Cup palaa Olympiastadionille - lähes kaikki turnauspelit striimataan

Tämän vuoden heinäkuussa (12.-17.7.2021) järjestettävä Helsinki Cup -juniorijalkapalloturnaus tekee paluun Helsingin Olympiastadionin nurmelle.

Olympiastadionilla pelataan 10-vuotiaiden sarjapelejä maanantaista 12.7. torstaihin 15.7., minkä jälkeen vuorossa ovat tyttöjen yleis- ja harrastesarjojen A-finaalit perjantaina. Myös Helsinki Cupin huipennus, eli lauantainen finaalipäivä, siirtyy Töölön Bollikselta Olympiastadionille, jossa lisäksi sijaitsee turnauksen kisatoimisto tänä vuonna. Edellisen kerran turnauksen otteluita pelattiin Olympiastadionin nurmella ennen stadionin uudistustöiden käynnistymistä kesällä 2015.

”Helsinki Cup järjestetään tänä kesänä jo 46. kerran peräkkäin. Maailman suurimpiin kuuluvan juniorijalkapalloturnauksen perinnettä eivät ole rikkoneet edes poikkeusolosuhteet, mikä kertoo Helsinki Cupin syvään juurtuneesta asemasta kesän tähtihetkenä monelle lapselle ja nuorelle. Hienoa, että meillä on jälleen mahdollisuus tuoda turnaus huippuolosuhteisiin Helsingin Olympiastadionille”, toteaa Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne.

Turnauksen osallistujat voivat vierailla Olympiastadionin tornissa erityiseen alennettuun hintaan. Pelien lomassa joukkueilla on mahdollisuus varata myös opastettuja stadionkierroksia ja tutustua Huuhkajien kotiareenaan tarkemmin oman joukkueensa kanssa.


Viime kesän turnauksessa ei koronatartuntoja

Olympiastadion valikoitui Helsinki Cupin yhdeksi turnauskentäksi ja finaalien päänäyttämöksi paitsi jalkapallokulttuurisen merkityksensä myös väljien ja tilavien puitteidensa ansiosta. Kaikki Helsinki Cupin pelit niin Olympiastadionilla kuin muillakin kenttäalueilla tullaan pelaamaan erityisiä turvallisuuskäytäntöjä noudattaen, sillä turnauksessa ensiarvoisen tärkeää on osallistujien turvallisuudesta huolehtiminen.

”Viime vuonna Helsinki Cupissa ei todettu yhtä ainutta koronatartuntaa, eikä edes tartuntaepäilyjä ilmennyt. Näin siitäkin huolimatta, että Helsinki Cup oli viime vuoden suurin tapahtuma Suomessa ja isoin jalkapalloturnaus koko maailmassa. Viime vuonna onnistuneesti käyttöön otettuja turvallisuustoimenpiteitä noudatetaan luonnollisesti myös tänä vuonna”, Kavanne kertoo.

Solidsport-yhteistyö tuo Helsinki Cupin katsojille

Koronaturvallisuutta parantava ja katsojia palveleva uudistus tämän vuoden turnaukseen on se, että valtaosa Helsinki Cupin peleistä striimataan ja ne ovat katsottavissa maksua vastaan Pohjoismaiden suurimmalla urheilustriimausalustalla Solidsportissa. Helsinki Cup palkkaa 70 henkilöä kuvaamaan pelejä turnausviikon ajaksi, joten striimaussisältöä saadaan lähes jokaiselta kentältä – näin kaikki sellaisetkin perheenjäsenet ja tuttavat, jotka eivät pääse kannustamaan paikan päälle, pääsevät osallisiksi kisahuumaan.

Solidsport on aiemmin toiminut striimauskumppanina muun muassa Gothia Cupille ja Stadi Cupille. Solidsportin 14,90 euron arvoisella All Access -paketilla pelit voi katsoa sekä suorana että jälkikäteen tallennettuina.


FAKTA: HELSINKI CUP

- Juniorijalkapalloilun suurturnaus Helsinki Cup järjestetään 12.–17.7.2021 jo 46:nnen kerran.

- Se on perinteisesti Euroopan kolmanneksi suurin juniorijalkapalloturnaus, joskin viime vuoden poikkeuskesänä se oli noin 16 000 pelaajallaan maailman suurin jalkapalloturnaus.

- Viime vuonna joukkueita ilmoittautui mukaan lähes 1200 kappaletta.

- Tämän vuoden turnaukseen ilmoittautuminen päättyy toukokuun puolessavälissä.

- Turnausta pelataan 15 eri kenttäalueella.

- Turnauksessa on noin 35 sarjaa – lopullinen määrä varmistuu ilmoittautumisen päätyttyä.

artikkelin avainsanat:
Helsinki Cup jalkapallo