Helsinki-filmi
12:10 - 06.03.2021 / elokuvat / Findance
Tänään tv:stä: Hurriganes-elokuva Ganes - mukana mm. Eero Milonoff ja Olavi Uusivirta

Ava esittää tänään klo 21.00 vuonna 2007 ilmestyneen Hurriganes-yhtyeestä kertovan elokuvan Ganes.

Remu kasvaa vaatimattomissa oloissa. Teinipoikana hän on jättänyt koulunsa kesken ja on ammatiltaan rikollinen. Suvun kohtalo on toteutumassa, odotettavissa on se tavallinen tarina: Vankila, alkoholismi ja väkivaltainen kuolema. Kohdatessaan rock-musiikin Remu kuitenkin innostuu, erityisesti tajutessaan että Amerikassa mustatkin ovat menestyneet rockilla. Remu opettelee soittamaan rumpuja ja tunkee itsensä erilaisiin bändeihin. Bändit kuitenkin karsastavat Remun suoraviivaista otetta ja pelkäävät hänen mainettaan. Ensimmäinen vankilareissu katkaisee soittouran.

Vankilasta palattuaan Remu perustaa oman bändin, jonka nimeksi tulee Hurriganes. Sitkeästi Remu stailaa ja treenauttaa bändin huippukuntoon. Sitkeydellä ja persoonallisinkin keinoin Remu saa yhtyeensä toimimaan ja suosio alkaa kasvua. Ennen lopullista läpilyöntiä Remun täytyy kuitenkin tehdä ankaraa tiliä menneisyytensä haamujen kanssa.

JP Siilin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät mm. Eero Milonoff, Jussi Nikkilä, Kari Hietalahti, Minttu Mustakallio, Olavi Uusivirta, Reino Nordin, Timo Tikka ja Tommi Korpela.

Katso traileri alla: