
Yle Areena tarjoaa nyt Berlin Station -sarjan toisen tuotantokauden.
Lisäksi uusia jaksoja voi seurata Yle TV2 -kanavalla maanantaisin klo 21.30.
Tämän päivän Berliiniin sijoittuva amerikkalaisjännäri kuvaa tiedustelupalvelujen joskus kyseenalaistakin toimintaa vieraalla maalla.
Toisen kauden alkaessa CIA:n Berliinin toimistossa puhaltavat uudet tuulet. Osa toimiston väestä on siirtynyt toisiin tehtäviin, mutta aikaa ei ole entisen haikailuun. Saksassa on pian tärkeät vaalit ja vaalihuuman keskellä pelätään äärioikeiston nousua – sitä samaa, mitä pelätään ympäri maailman. Jonkun on soluttauduttava uusnatsien riveihin ottamaan selvää, mitä siellä aiotaan ja onko väkivallantekoja suunnitteilla.
Agenttikonkari Daniel Miller saa tehtävän, joka vie hänet vaaralliselle matkalle alamaailmaan, laittomiin asekauppoihin, päihdepilviin ja häikäilemättömään väkivaltaan. Saadakseen peitetarinansa pitämään Danielin on saatava puolelleen vanha, tuttu liittolainen, jonka mukaantulosta Berliinin toimistossa on monta näkemystä. Samaa häikäilemättömyyttä ja likaista peliä paljastuu pian politiikan korkeammilta tahoilta eikä vaalitulos olekaan vain Saksan vaan koko maailman yhteinen huolenaihe.
Sarjaa tähdittävät mm. Richard Armitage, Rhys Ifans, Leland Orser, Michelle Forbes, Richard Jenkins, Keke Palmer, Ashley Judd, John Doman ja Tamlyn Tomita (kuvat nimiä klikkaamalla).
Katso kakkoskauden traileri alla:
Ashley Judd Berlin Station John Doman Keke Palmer Leland Orser Michelle Forbes Rhys Ifans Richard Armitage Richard Jenkins Tamlyn Tomita Yle Areena Yle TV2