Pixabay
06:10 - 17.02.2021 / viihde / Findance
Tampere: 02 Taksi -palvelussa on kattava valikoima Tampereella toimivia taksiyhtiöitä - FixuTaxi aloitti palvelussa helmikuussa

02 Taksi -palvelu kasvaa ja vahvistaa asemaansa Pirkanmaalla. Palvelussa voi vertailla jopa yhdeksän eri taksiyhtiön kyytejä esimerkiksi hinnan perusteella. Uusimpana kumppanina palveluun liittyi FixuTaxi.

Taksilainuudistuksen myötä on ollut paljon keskustelua siitä, että taksien tilaamisesta ja hintojen ymmärtämisestä on tullut hankalaa. Tampereella tilanne on kuitenkin toinen. 02 Taksi -palvelun kautta taksimatkoille saa aina kiinteän hinnan ja sovelluksessa matkan voi myös maksaa etukäteen.

Tamperelaisilla taksinkäyttäjillä on yhden palvelun kautta mahdollisuus vertailla jopa yhdeksän eri taksiyhtiön kyytejä esimerkiksi hinnan tai saapumisajan perusteella ja valita tilanteeseen sopivin taksiyhtiö. 02 Taksi -palvelusta löytyy myös tila-autot, vähäpäästöiset autot ja Premium-palvelu.

02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi arvostaa Pirkanmaalla olevaa laajaa kumppaniverkostoa:

"Me 02 Taksissa haluamme tehdä taksin tilaamisen mahdollisimman helpoksi. Yksinkertaisen tilauspalvelun lisäksi se tarkoittaa myös kyytien helppoa vertailua sekä kiinteää hintaa. Etenkin vertailupalvelun toimivuuden kannalta on tärkeää, että meillä on useita tunnettuja ja hyvämaineisia taksitoimijoita mukana palvelussa."


FixuTaxi mukaan 02 Taksi -palveluun

FixuTaxi liittyi Tampereella mukaan 02 Taksi -palveluun helmikuussa. Yhtiö kuuluu pohjoismaiden suurimpaan taksikonserniin Cabonlineen. FixuTaxi haluaa panostaa siihen, että taksinkäyttö on kaikille helppoa ja edullista.

Ympäristön huomioiminen on tärkeä asia FixuTaxille. Merkittävä osa yhtiön autoista on vähäpäästöisiä hybridejä.

Myös 02 Taksi haluaa panostaa siihen, että asiakkaat voivat valita vähäpäästöisen kyydin:

"Haluamme mahdollistaa asiakkaille ympäristöystävällisen kyydin valitsemisen. Sekä 02 Taksi -sovelluksessa että puhelinpalvelussamme ovat helposti valittavissa vähäpäästöiset vaihtoehdot ja täyssähköautot. Tampereen alueella vähäpäästöisiä vaihtoehtoja tarjoaa tällä hetkellä myös Expresstaxi”, kertoo Niemi.

Jo aiemmin 02 Taksi -palvelussa ovat Tampereen alueella olleet mukana Menevä, Expresstaxi, Liuttu, Taksipalvelu Kivelä, iTaksi, Tatsilla, Keltakupu ja SnapCab.