Kotipizza
18:10 - 06.12.2020 / tv-sarjat / Findance
Kotipizza tuottaa oman Periksiantamattomat-sarjan

Koronavirusepidemia ei ole päästänyt yhtäkään yrittäjää helpolla. Matkailu- ja ravintola-ala ovat kärsineet rajoituksista ankarasti, tapahtuma-alan yrityksistä valtaosa arvioi liikevaihtonsa putoavan tänä vuonna vähintään puoleen entisestä ja kaikki teollisuusyritykset eivät tule elpymään korona-ajasta. Miten kriisistä voi selvitä?

Poikkeusaika on tavalla tai toisella näkynyt jokaisen suomalaisen elämässä. Kriisin iskiessä Kotipizzan selviytymiskeino oli kuljetuksen ja verkkokaupan laajentaminen vain parissa viikossa kymmeniin ravintoloihin, joissa ne eivät ennestään olleet käytössä. Kotipizza-ketju ja ravintoloita johtavat franchisingyrittäjät ovat selvinneet koronakriisistä hyvin, mutta monilla yrittäjien kollegoilla tilanne on toisenlainen. Kuluva vuosi on usealla toimialalla ollut rankkaa taistelua toimeentulosta. Epävarmat ajat jatkuvat yhä.

Periksiantamattomat-minidokumenttisarjalla Kotipizza haluaa kertoa aitojen esimerkkien kautta, miten kriisistä voi selvitä. Ensimmäisissä jaksoissa esitellään kolme tarinaa luovuudesta ja rohkeudesta korona-aikana. Jaksojen aiheina ovat taikuri Aatu Itkonen, joka alkoi keikkakalenterin tyhjennyttyä järjestää lapsille taikakouluja verkossa, teollisuusyritys Selka, jonka työntekijät ostivat konkurssiin ajautuneen työpaikkansa ja ryhtyivät valmistamaan etätöihin sopivia pöytiä, sekä designyritys Myssyfarmi, jossa niin ikään luotiin keväällä uusi, tee se itse -tyyppinen tuote.

Kotipizza haluaa kiittää luovia pienyrittäjiä sekä kannustaa ja inspiroida jokaista, joka löytää Periksiantamattomien äärelle. Poikkeusajan koettelemuksista voi selvitä ennakkoluulottomilla ratkaisuilla ja toisiamme tukien.

Joulukuun ajan Kotipizzan sosiaalisen median kanavilla pyörivä Periksiantamattomat-sarja sisältää yli kymmenen minidokumenttia. Uusia videoita julkaistaan viikoittain ja niitä voi katsoa myös Perfetta.fi-sivustolla.

Katso esimakua videossa alla: