Hanna-Maria Grönlund
18:10 - 30.07.2020 / elokuvat / Findance
Supermarsu 2 tulossa syksyllä 2021 - Paula Noronen kommentoi

Paula Norosen suosittuun kirjasarjaan pohjautuva ja Joona Tenan ohjaama Supermarsu 2 -elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2021.

Elokuva on jatkoa menestyselokuvalle Supermarsu, joka oli yksi vuoden 2018 katsotumpia elokuvia.

Tulevan elokuvan uudet lapsinäyttelijät on valittu ja kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä Etelä-Suomessa. Ensimmäisen Supermarsu-elokuvan tapaan elokuva sisältää niin perinteistä elokuvakerrontaa kuin animaatiota.

Elokuvassa Supermarsun on pelastettava mehiläiset, jotta se voi pelastaa maailman. Pelastaakseen mehiläiset sen on pelastettava koulun pahin kiusaaja. Elokuva tarttuu tärkeisiin yhteiskunnallisiin ja ekologisiin aiheisiin helposti ymmärrettävällä ja humoristisella tavalla.

- Lapset näkevät ja kokevat maailman yhtä suurena kokonaisuutena kuin kaikki muutkin, joten miksi heille ei kerrottaisi tarinoita, joissa on myös yhteiskunnallista sanomaa. Hehän tätä maailmaa tulevaisuudessa pyörittävät, Paula Noronen kommentoi.

Elokuvassa ovat merkittävässä roolissa mehiläiset, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä tekijä, mutta herättävät kaiken ikäisissä paljon tunteita.

- Supermarsun ensimmäinen lento laskeutui niin onnistuneesti, että suurella ilolla käynnistämme elokuvan jatko-osan kuvaukset. Supermarsu 2 viihdyttää koko perhettä, mutta meille tekijöille on tärkeää, että se myös kiihdyttää ajattelemaan ympäristömme puolesta, tuottaja Marko Talli kommentoi.

Noronen kokee tarinoidensa henkiin heräämisen valkokankailla upeaksi asiaksi.

- Se, että tarina saa jatkoa elokuvan muodossa, on hienoa, koska se avaa lisää Supermarsun maailmaa monelle eri sukupolvelle.

Yellow Film & TV:n tuottaman elokuvan pääosaa näyttelee 11-vuotias Senni Peltoniemi (Emilia). Muissa keskeisissä lapsirooleissa nähdään Lucas Timperi (Simo), Lumo Levy (Rasva-Antero) ja Kaius Österman (Pietari). Aikuisrooleissa ovat Essi Hellén (Emilian äiti), Eero Ritala (Emilian isä), Mikko Penttilä (Pertti), Jani Karvinen (Simon isä), Petteri Pennilä (Rasva-Anteron isä), Tommi Korpela (opettaja Sakari Laaksonen) ja Kari Hietalahti (rehtori).