
Ruutu-alkuperäissarjan, Syke, seitsemäs tuotantokausi nähdään Liv-kanavalla 14. huhtikuuta alkaen.
36 jakson pituista uutta kautta seurataan Livillä tiistaisin ja keskiviikkoisin kaksi jaksoa putkeen klo 21 alkaen.
Sykkeen seitsemäs kausi keskittyy sairaalan työyhteisön venymiseen johtoportaan kiristäessä nyörejä. Soppaa saapuu hämmentämään myös kaksi uutta hahmoa!
Sarjan ohjaaja Toni Laine kuvailee alkavaa kautta näin: "Traumapolilla kiristetään nyörejä. Tämä kasvattaa eriarvoisuuden kuilua lääkärien ja hoitajien välillä ja saa hoitajat uhmaamaan johtoporrasta. Ristituleen jäävät työntekijät yrittävät oman jaksamisen kustannuksella pitää rivejä ja palettia kasassa, jotta sairaala pyörisi ja potilaat pelastuisivat. Missä menee oman jaksamisen ja työssä venymisen raja?"
Työtaisteluun oman panoksensa tuovat sarjan uudet hahmot, yleiskirurgi Jari Valkjärvi (Nicke Lignell) ja anestesiahoitaja Sonja Salmi (Iida-Maria Heinonen). Jari on pedantti ja pilkuntarkka kirurgi, kun taas Sonja on auktoriteettia kyseenalaistava hoitaja, joka yrittää elättää perheensä pienellä palkallaan. Traumapolin tulokkailla menevät sukset pahasti ristiin 7. kauden aikana.
Uusien tulokkaiden lisäksi traumapolia pyörittävät vanhat tutut hahmot. Lenita (Lena Meriläinen) yrittää pitää työtaistelusta kärsivää sairaala-arkea kasassa. Ylilääkäri Marjut (Jaana Pesonen) on johdon ja kapinoivien hoitajien kanssa puun ja kuoren välissä, mutta yrittää myllerryksen lomassa lämmittää välejään lapsenlapseensa. Ensihoitajaksi haluava Zahra (Senna Vodzogbe) painii uskontonsa ja unelmansa välissä. Kuudennella kaudella vakavasti loukkaantunut Nikke (Janne Saarinen) kuntouttaa halvaantunutta jalkaansa pitkin hampain.
Edellisen kauden lopussa lähentyneet Johanna (Leena Pöysti) ja Max (Antti Luusuaniemi) syventävät suhdettaan 7. kaudella. Olisivatko tähdet vihdoin kohdillaan pariskunnalla, joka on jo kerran karille ajanut?
7. kautta tähdittävät myös mm. Jenni Banerjee, Matti Ristinen, Sebastian Rejman, Valtteri Lehtinen ja Amelie Blauberg (kuvat nimiä klikkaamalla).
Amelie Blauberg Antti Luusuaniemi Iida-Maria Heinonen Janne Saarinen Jenni Banerjee Leena Pöysti Lena Meriläinen Liv Matti Ristinen Nicke Lignell Ruutu Sebastian Rejman Senna Vodzogbe Syke Valtteri Lehtinen