Nordisk Film
20:10 - 09.02.2020 / elokuvat / Findance
Ripariviikosta kertova Eden leffateattereihin 31.7. - Ulla Heikkilän elokuvassa mm. Aamu Milonoff, Linnea Skog, Satu Tuuli Karhu ja Tommi Korpela

Ulla Heikkilän esikoiselokuva Eden saapuu elokuvateattereihin 31. heinäkuuta 2020.

Äkkirakastumiset, järisyttävät oivallukset, yllättävät ystävyydet ja yöjuoksut sävyttävät 15-vuotiaiden nuorten vimmaista ripariviikkoa. Osalla leiriä vetävistä aikuisista on heilläkin vielä kasvukipuja.

Elokuvan rooleissa nähdään Aamu Milonoff, Linnea Skog, Satu Tuuli Karhu, Bruno Baer, Amos Brotherus, Jere Ristseppä, Irina Pulkka ja Tommi Korpela.

- Lähdin tekemään Edeniä sen takia, että minua kiinnostaa yksilön ja ryhmän suhde. Kannattaako meidän heittäytyä mukaan ryhmään vai asettautua ulkopuolelle? Tarkoituksenani on, että elokuva ei anna yhtä yksiselitteistä vastausta, ja siksi siinä on monta päähenkilöä, Ulla Heikkilä kertoo.

Käsikirjoitusta Heikkilä lähti työstämään keväällä 2016.

- Tämä elokuva-aihe on muhinut jonkin taideteoksen aiheena jo omasta rippileiristä saakka. Tuntuu, että rippileiriin tiivistyy monta ihmisyyden peruskysymystä, jotka koskettavat niin nuoria kuin aikuisiakin. Taideteollisessa korkeakoulussa oli mietittävä pitkän elokuvan aihetta ja ajattelin jo silloin, että tässä se on. Aktiivisesti aloin työstää käsikirjoitusta kolme vuotta sitten.

Katso Eden-teaseri alla: