Ben Blackall / Yle Kuvapalvelu
13:10 - 02.12.2019 / tv-sarjat / Findance
Yle Areena tänään: scifi-minisarja Maailmojen sota alkoi

FOX esittää Suomessa parhaillaan War of the Worlds -sarjaa, joka pohjautuu löyhästi H. G. Wellsin scifi-klassikkoon.

Samanaikaisesti myös Mammoth Screen ja BBC ovat tuottaneet oman The War of the Worlds -sarjansa.

Suomessa Maailmojen sota -minisarja esitetään Yle TV2:lla ja Yle Areenassa, jossa ensimmäinen jakso on nyt katsottavissa. Toinen jakso lisätään viikon päästä.

Minisarja sijoittuu viktoriaaniseen Englantiin. Kun Marsin kiertorata on lähempänä Maata kuin aikoihin, Marsin pinnalta lähtee omituisia valopurkauksia, jotka jatkuvat yöstä toiseen. Eräänä aamuna Surreystä, Horsell Commonin laaksosta löytyy vierasesine, jonka alkuperää voidaan vain arvailla.

Tiedemaailma ja Britannian hallinto kiistävät mahdollisuuden, että Marsissa voisi olla elämää, saati että marsilaiset voisivat hyökätä Maahan. Kantaa on kuitenkin syytä tarkistaa nopeasti, kun suuri metallipallo avautuu ja sen sisällä oleva olento osoittaa mihin se kykenee: täydelliseen tuhovoimaan, jota vastaan armeijan tuliaseet ovat kuin jousipyssy ja nuolet, joita on vastassaan salama.

Mitä marsilaiset meistä haluavat ja kuinka laaja hyökkäys on? Onko ihmiskunnalla tulevaisuutta ja pelastusta alienien herrakansaa vastaan, jolla tuntuu olevan Maan asukkaille vain yksi tarkoitus? Entä onko Maalla tulevaisuutta, kun sen maaperä muuttuu muukalaisten käsittelyssä hedelmättömäksi, punaiseksi planeetaksi? Päättyykö inhimillinen elämänmuoto marsilaisten vierailuun?

Maailmojen sota on katsottavissa Yle Areenassa 2.12.2019 - 1.3.2020.

Katso Maailmojen sota -kuvat ja traileri alla:

Seuraa Turbovisiota Instagramissa: https://www.instagram.com/turbovisio/