Pixabay
12:10 - 09.06.2019 / viihde / Johan Ekroth
Yksi kiireisimmistä lentokentistä luopuu nestekiellosta - uusi teknologia mahdollistaa muutoksen

Lentokentillä on monia turvallisuusmääräyksiä, joista yksi tunnetuimmista on, että yli 100 millilitran nestepakkauksia ei saa viedä lentokoneen matkustamoon.

13 vuotta sitten voimaan tullut sääntö on kuitenkin kokemassa muutoksen Lontoon Heathrown lentokentällä. Tästä on kiittäminen uutta 3D-teknologiaa.

Uusi 3D-skanneri nimittäin mahdollistaa sen, että nesteitä ei tarvitse siirtää läpinäkymään muovipussiin, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

Sama pätee myös muun muassa kannettavien tietokoneiden suhteen, joita ei myöskään tarvitse enää kaivaa repusta tai matkalaukusta ulos turvatarkastuksessa.

Uusi 3D-skanneri aiotaan suunnitelmien mukaan ottaa käyttöön vuonna 2022. Hintaa sillä on 50 miljoonaa puntaa eli noin 56,2 miljoonaa euroa.

artikkelin avainsanat:
keksinnöt tech