viihde /
18-vuotias nainen valitsi aikuisviihteen - puolustelee nyt julkisesti valintaansa
Monet tekevät uravalintojaan aikaisessa vaiheessa, mutta kaikki valinnat eivät ole aina välttämättä kaikkien mielestä kovinkaan soveliaita.
Kaliforniassa Yhdysvalloissa asuva 18-vuotias Caitlin Fink on päässyt valintansa vuoksi koulunsa lehteen, kirjoittaa LAD Bible [lähde].
Fink nimittäin päätti pyrkiä aikuisviihdealalle. Aluksi hän alkoi myymään alastonkuvia itsestään. Kun hän huomasi tienaavansa niiden avulla hyvin, oli uravalinta selvä.
Finkistä tehtiin artikkeli The Bruin Voiceen, jossa hänen alansa kerrottiin olevan täynnä riskejä. Tämän jälkeen hän päätti ottaa itse asiaan kantaa.
Finkin mielestä riskejä alalla pidetään tabuina. Hän kertoo, että pystyy elättämään itsensä ansaitsemillaan rahoilla. Aluksi hän tekikin sitä vain pelkän rahan vuoksi.
Pian hän alkoi myös nauttia saamastaan palautteesta, sillä häntä kehuttiin kauniiksi. Se sai Finkin tuntemaan olonsa hyväksi.
Hän kertoo, että tautien suhteen ollaan alalla hyvin tarkkoja ja tästä syystä hänet testataankin kahden viikon välein.
Menestyksen myötä hän hankki itselleen myös agentin hoitamaan hänen asioitaan. Ensimmäinen videointi ei kuitenkaan vielä tuottanut tulosta, sillä kuvaukset peruttiin ja hän ei saanut rahaa.
Tällä hetkellä Fink joutuu tekemään tilapäisesti myös tiskaajan töitä ansaitakseen tarpeeksi rahaa.
Hope everyone is having a great day :) Positive vibes pic.twitter.com/AJwRiFHqLl
— Caitlin@WindedRoads) 1. toukokuuta 2019