Playground Music
14:01 - 18.08.2018 / musiikki / Findance
The Rasmus julkaisee pian Holy Grail -singlen - Lauri Ylönen kertoo kappaleen synnystä

Viime vuoden lopulla yhdeksännen pitkäsoittonsa Dark Matters julkaissut pop/rock-jätti The Rasmus julkaisee uutta musiikkia Holy Grail -singlen muodossa syyskuun 14. päivä.

Laulaja Lauri Ylönen kertoo kappaleen synnystä ja tarinasta seuraavasti:

- Kirjoitin kappaleen viime keväänä pitkällä Venäjän kiertueellamme. Mietin reissun aikana paljon yksinäisyyttä. Joskus keikoilla kiinnitän erityistä huomiota yleisön taka-osassa, valojen ulottumattomissa, seisoviin yksinäisiin faneihin ja näen jollain tapaa heissä itseni. Kun tapaamme faneja keikan jälkeen, niin ne takarivin mystiset hahmot ovat yleensä kaikkein kiinnostavimpia; ujoja ja hiljaisia. On todella vaikea löytää sanoja, kun vihdoin saa tilaisuuden sanoa jotain. Kappale on omistettu kaikille antisankareille.

Yhtye palaa sinkkujulkaisun jälkeen kolmeksi kuukaudeksi tien päälle jatkamaan maailmankiertuettaan Eurooppaan, Britteihin ja Etelä-Amerikkaan suuntautuville keikoille.

artikkelin avainsanat:
Lauri Ylönen The Rasmus