EPA / AOP
20:10 - 05.02.2018 / viihde / Markku Leppilampi
F1-sarja luopuu varikkotytöistä - Formula 1 ottaa uuden järjestelmän tilalle

F1-sarjan siirryttyä amerikkalaisten omistukseen on ehtinyt jo logo muuttua. Nyt tulee muutos myös yhteen perinteeseen, Metro kertoo [lähde].

Sarjassa on ollut jo vuosikymmeniä niin sanottuja varikkotyttöjä kaunistamassa niin maisemaa kuin pitelemässä numerokylttejäkin autojen edessä. Tästä ollaan nyt kuitenkin luopumassa. Syyksi on kerrottu, ettei perinne ole enää sopiva nykymaailmassa.

Varikkotyttöjen tehtäviä hoitamaan tarvitaan kuitenkin jokin muu järjestelmä. Tähän aiotaan palkata niin sanottuja grid kids -henkilöitä. He ovat lapsia, jotka ovat kerätty eri moottorikerhojen jäsenistöstä.

Lasten kannalta tämän kerrotaan olevan hienoa, sillä he pääsevät tapaamaan fanittamiaan kuuluisia F1-kuljettajia.

Formula E -sarja on jo luopunut varikkotytöistä. Myös he päätyivät käyttämään "varikkotenavia."

artikkelin avainsanat:
autot F1 Formula 1 urheilu