20th Century Fox
06:10 - 17.01.2018 / elokuvat / Findance
Tänään tv:stä: kriitikot tyrmäsivät kauhutrillerin - yleisö otti omakseen

Sub esittää tänään klo 21.00 M. Night Shyamalanin ohjaaman ja käsikirjoittaman kauhutrillerin The Happening.

On aivan tavanomainen päivä New Yorkin Central Parkissa, kun yhtäkkiä ihmiset jähmettyvät paikoilleen, alkavat puhuvat sekavia ja tappavat itsensä. Syytä selittämättömään ilmiöön haetaan terrori-iskusta, ja paniikin vallassa yhä elossa olevat ihmiset alkavat etsiytyä pakoon suurkaupungista.

Mark Wahlbergin esittämä biologianopettaja Elliot suuntaa vaimonsa Alman, työtoverinsa Julianin ja tämän pienen Jess-tyttären kanssa epätoivoiselle pakomatkalle kohti Philadelphiaa, mutta yhteiskuntarakenteiden pikkuhiljaa pettäessä seurueen matka katkeaa pieneen, rauhalliselta vaikuttavaan maalaiskylään. Pian kuitenkin käy selväksi, että itsemurha-aalto on levinnyt koko itärannikolle ja etenee jatkuvasti yhä pienemmille paikkakunnille. Pakolaisten auta kuin yrittää päästä jonnekin turvaan ja keksiä syy selittämättömään ilmiöön tai päätyä sen uhriksi...

Vuonna 2008 ilmestynyt elokuva sai kylmää kyytiä kriitikoilta, mutta lippuluukuilla leffa keräsi yli 160 miljoonan dollarin tuotot.

Wahlbergin lisäksi leffaa tähdittävät Zooey Deschanel ja John Leguizamo.

Katso Subin tammikuun leffalista täällä.