Alamy / AOP
20:10 - 18.09.2017

viihde / Markku Leppilampi
Mies, joka pelasti maailman ydinsodalta on kuollut - muut panikoivat, hän säilytti kylmäpäisyyden

Venäläinen ilmavoimien eversti Stanislav Petrov on kuollut. Hän menehtyi 77-vuotiaana viime toukokuussa. Tieto hänen kuolemastaan tuli julkisuuteen vasta nyt, Lad Bible kertoo [lähde].

Petrov oli kylmän sodan aikana vuonna 1983 armeijan palveluksessa. Tuolloin riski ydinsodalle oli korkealla. Venäläiset olivat juuri ampuneet alas eteläkorealaisen matkustajakoneen ja amerikkalaiset harkitsivat hyökkäystä.

Venäläiset havaitsivatkin signaalin, joka vaikutti ydinhyökkäykseltä. Petrov oli onneksi tarpeeksi kylmäpäinen tajutakseen, että kyseessä oli virheellinen signaali, eikä halunnut tehdä vastaiskua, vaikka hänen toverinsa panikoivat.

- Sireenit menivät päälle toista kertaa. Valtavat verenpunaiset kirjaimet ilmestyivät päänäytöllemme sanoen START. Tietojen mukaan neljä ohjusta lisää oli laukaistu, Petrov kertoi vuonna 2010.

- Miellyttävä nojatuolini tuntui kuin tulikuumalta paistinpannulta ja jalkani menivät veltoksi. Minusta tuntui, etten pystyisi edes seisomaan. Niin hermostunut olin, kun tein päätöksen, eversti jatkoi.

Petrov ymmärsi, että viisi ohjusta, jotka vaikuttivat olevan tulossa Venäjää kohti, olivat laajuudessaan aivan liian pieni oikeaksi hyökkäykseksi. Hän päättikin jättää ne huomiotta.

Petrov ei saanut toimistaan minkäänlaista palkintoa. Petrovin teko tuli yleiseen tietoisuuteen vasta saksalaisen toimittajan kautta.

artikkelin avainsanat:
Venäjä