Alamy / AOP
07:10 - 13.12.2016

maailmalta / Markku Leppilampi
Sosiaalitukia nostavalta ei peritty velkoja erikoisen virheen vuoksi - käytti 1,5 miljoonaa euroa autoihin, strippareihin ja juhliin

Australialainen työtön ja sosiaalitukia saava Luke Moore eli vuosia makeaa elämää, The Telegraph kertoo [lähde].

Moore avasi vuonna 2010 22-vuotiaana tilin australialaisessa St George -pankissa. Vuoden päästä hänen tilinsä oli noin 6300 euroa miinuksella.

Mies tajusi, että hän voi nostaa rahaa loputtomiin, joten hän jatkoi rahan nostamista ja tuhlaamista.

Rahaa hän käytti muun muassa ökymatkoihin Thaimaassa, Bob Dylanin ja Michael Jacksonin signeeraamiin albumeihin, huvijahtiin sekä Aston Martin ja Maserati -merkkisiin autoihin.

Pankki tajusi lopulta Mooren olevan velkaa heille jopa 1,5 miljoonaa euroa, jolloin he ottivat yhteyttä poliisiin.

Mies joutui ensin vankilaan, mutta hän on nyt vapaa mies. Hänen tuomionsa kumottiin vetoomustuomioistuimessa. Tuomarin mukaan hän toimi erittäin tyhmästi, mutta ei huijannut pankkia.

Moore sanoo kaipaavansa kokaiinia, strippareita ja nopeita autoja. Hän kuitenkin lisäsi, että hän on myös tajunnut perheensä ja ystäviensä olevan suurimpia aarteitaan.





artikkelin avainsanat:
Bob Dylan Michael Jackson oudoimmat