
Tavarataivas-menestyselokuvastaan tunnetun ohjaaja Petri Luukkaisen tulevan elokuvan, Never-Ending Dream, rahoituskampanja ylitti 20 000 euron joukkorahoitustavoitteensa.
Eurodancesta kertovan elokuvan valmistumista suunnitellaan loppuvuodelle 2016.
Muiden muassa Captain Jack, Pandora ja Dr. Alban kuuluvat elokuvassa mukana oleviin artisteihin. Elokuvaprojekti keräsi 21 398 euron rahoituksen kaikkiaan 601 joukkorahoittajan avulla.
- On upeaa nähdä, että visiomme eurodance-elokuvan tarpeellisuudesta on totta, toteaa ohjaaja Petri Luukkainen.
- Joukkorahoituskulttuuri on Suomessa vielä melko nuorta, joten emme pitäneet korkealle asetetun rahoitustavoitteemme saavuttamista itsestäänselvyytenä. Koko työryhmämme haluaa kiittää jokaista kampanjaan osallistunutta ja onnistuminen motivoi meitä entisestään parhaan mahdollisen eurodance-elokuvan toteuttamisessa.