All Over Press
03:10 - 09.01.2014

elokuvat / Findance
IS: Duudsonit-Jukka menetti roolinsa Hollywood-leffassa

Ilta-Sanomat kertoo [lähde], että Duudsonit-ryhmän Jukka Hildénin kohtaukset jouduttiin leikkaamaan pois Renny Harlinin tällä viikolla Yhdysvalloissa ensi-iltansa saavasta The Legend of Hercules -elokuvasta.

- Jukka oli alun perin tarinassa ja kuvasi upeita stunt-kohtauksia. Tässä vaiheessa elokuva oli melkein kolme tuntia pitkä, joten surullista kyllä, siitä oli pakko leikata yksi suuri juonirakenne kokonaan pois, Harlin kertoo IS:lle.

Harlin povaa Ilta-Sanomien haastattelussa, että Duudsonit-Jukasta voi kuitenkin tulla vielä kovan luokan nimi aina Hollywood-elokuvissa asti.

Tältä Harlinin uutuusleffa näyttää:

artikkelin avainsanat:
Duudsonit Jukka Hilden Renny Harlin