Lomakuvan ei tarvitse pilata hetkeä – mutta kenelle olet sitä ottamassa?

Puhelimen nostaminen maiseman eteen ei automaattisesti tarkoita, että kokemus menisi ohi. Tutkimukset nostavat esiin kiinnostavamman eron: kuvaatko säilyttääksesi oman muiston vai mietitkö jo, miltä hetki näyttää muiden silmissä?

Kuvitellaan kaksi kuvaajaa samalla järvenrannalla. Toinen huomaa valon veden pinnassa ja haluaa muistaa sen. Toinen miettii, näyttääkö kuvasta varmasti siltä, että retki oli onnistunut.

Molemmilla on puhelin kädessä, mutta kuvaamisen tavoite on erilainen. Juuri tämä ero tekee kysymyksestä kiinnostavamman kuin yksinkertainen väittely siitä, pitäisikö kamera aina pitää taskussa.

Kuvaaminen voi myös vetää lähemmäs kokemusta

Yale Insights esitteli vuonna 2016 tutkimusta, jossa valokuvaaminen lisäsi myönteisistä kokemuksista nauttimista useissa koeasetelmissa.

Gal Zaubermanin, Kristin Diehlin ja Alixandra Baraschin tutkimuksessa osallistujia määrättiin joko kuvaamaan kokemusta tai olemaan kuvaamatta. Yhdessä kenttäkokeessa kyse oli kiertoajelusta Philadelphiassa.

Tulosten mukaan kuvaaminen saattoi lisätä kokemukseen paneutumista. Katseenseurantahavainnot puolestaan viittasivat siihen, että kuvaajat kiinnittivät huomiota kokemuksen olennaisiin visuaalisiin piirteisiin.

Tästä ei seuraa, että mitä enemmän kuvia ottaa, sitä parempi päivä on. Tutkimushavainto koskee kuvaamisen vaikutusta tietyissä tilanteissa, ei rajatonta kuvausmäärää tai kaikkia puhelimella tehtäviä asioita.

Yleisö voi tulla mukaan ennen kuin kuva on edes otettu

Samat tutkijat tarkastelivat toisessa tutkimuksessa kuvaamisen tavoitetta. Oxford University Pressin OUPblogissa vuonna 2018 julkaisemassaan kirjoituksessa he kuvasivat eroa itselle otettujen ja muille jaettavaksi tarkoitettujen kuvien välillä.

Jaettavaksi kuvaaminen vähensi tutkimuksissa kokemuksesta nauttimista verrattuna omaa käyttöä varten kuvaamiseen. Tulokset viittasivat siihen, että muiden arvioiden miettiminen oli yksi tätä eroa selittävä tekijä.

Olennaista oli siis jo aikomus jakaa. Kuvaa ei tarvinnut ensin julkaista ja odottaa reaktioita, jotta yleisön ajatteleminen saattoi vaikuttaa itse kokemukseen.

Tutkijoiden kuvaamissa tuloksissa merkitystä oli myös sillä, kenelle kuva oli tarkoitettu. Läheisille jakaminen ei ollut sama asia kuin vaikutelman rakentaminen laajalle, etäisemmälle yleisölle.

Oma muisto ja julkaisu voivat olla kaksi eri päätöstä

Näiden havaintojen pohjalta hyödyllinen käytännön kokeilu ei välttämättä ole täydellinen kuvauskielto. Sen sijaan kuvaamisen ja julkaisemisen voi erottaa toisistaan.

Retkellä voi ottaa kuvan siitä, mikä itseä kiinnostaa, ja päättää vasta myöhemmin, haluaako sitä näyttää muille. Tämä on tutkimusten pohjalta tehty käytännön sovellus, ei niissä osoitettu kaikille toimiva menetelmä.

Omaa tavoitetta voi tunnustella yksinkertaisella kysymyksellä: ottaisinko tämän kuvan, jos kukaan muu ei koskaan näkisi sitä? Kieltävä vastaus ei tee kuvasta väärää, mutta kertoo, että mukana on muukin tarkoitus kuin oman muiston säilyttäminen.

Myös seurueen yhteisen kuvan voi sopia erilliseksi hetkeksi. Silloin kaikkien ei tarvitse arvailla, ollaanko parhaillaan retkellä vai järjestämässä sen esittelykuvaa.

Kameran ja läsnäolon ei siis tarvitse olla vastakohtia. Kiinnostavampi raja kulkee siinä, katsotaanko maisemaa sen itsensä vuoksi vai jo valmiiksi jonkun kuvitellun katsojan silmin.