Nasan astronautti Leroy Chiao, 56, väittää, että muuallakin kuin maapallolla on elämää, Express kertoo [lähde]. Astronautin mukaan olisi ylimielistä kuvitella, että maapallo olisi ainut paikka, jossa elämää on syntynyt.
- Luultavasti elämää on ympäri universumia, sillä olisi ylimielisyyden huippu kuvitella, että olemme yksin, Chiao sanoi.
230 päivää avaruudessa viettäneen astronautin toinen viesti oli, että ihmiskunnan tulevaisuus ei näytä hyvältä. Chiaon mielestä moderni teknologia ja ihmiskunta itse tulevat olemaan suurin vaikuttava tekijä elämän vähentymiseen maapallolla.
- Uskon, että jossain vaiheessa elämä maapallolla kuolee joko luonnollista kautta tai oman kätemme kautta, Chiao julisti.
Astronautti sanoi lisäksi, että Marsista saattaa löytyä mikrobitason elämää tai merkkejä aiemmin olemassaolleesta elämästä.
