Pariskunnan kasvatusmetodit ihmetyttävät Iso-Britanniassa. He ovat nimittäin Cambridge Newsin [1] mukaan kasvattaneet Sasha-lastansa syntymästä saakka sukupuolineutraalina.
Pariskunta salasi vauvansa sukupuolen jopa tuttaviltaan. He ovat myös pukeneet poikansa sellaisiin vaatteisiin, että muut eivät arvaisi hänen sukupuoltaan.
- Olen halunnut välttää kaikki typerät stereotypiat. Miksi ihmisiä pitäisi sijoittaa lokeroihin? Se on kuin horoskoopit: mikä olisi typerämpää kuin ajatella, että persoonallisuus riippuu siitä, milloin synnyit. Se on idioottimaista!
- Sukupuoli vaikuttaa siihen, miten he pukeutuvat ja miten he leikkivät. Se ei ole harmitonta kuten horoskoopit, se on todellisuudessa vahingoittavaa, äiti tuumii.
Näin Sasha esiintyi perheen joulukortissa 2010
Sashaa kannustetaan leikkimään sukupuolineutraaleilla leluilla sekä nukeilla. Häntä ei pueta maskuliinisiin vaatteisiin, joissa on esimerkiksi pääkalloja. Sen sijaan Sashalle puetaan mieluusti pinkit tytönvaatteet, jotka on alunperin ostettu pojan sisarpuolelle.
Esikouluun Sasha on puettu valkoiseen tyttöjen poolopaitaan. Onko häntä koskaan kiusattu?
- Kukaan ei ole maininnut hänen vaatteistaan, mutta toivoisin, että joku mainitsisi, koska hän on tarpeeksi itsevarma sanoakseen takaisin. En tekisi tätä, jos se tekisi hänet onnettomaksi, mutta tällä hetkellä häntä ei haittaa. Meillä ei ole ollut mitään vaikeuksia.
hullut jutut
