Findance.com
04:10 - 13.11.2024

viihde / Markku Leppilampi
Uusi idea yli viisikymppisille - torjuu yksinäisyyttä

Yksinäisyydestä voi kärsiä missä ikävaiheessa tahansa. Britanniassa on nyt BBC:n mukaan kehitetty puuhaa, jonka pitäisi auttaa ainakin yli viisikymppisten yksinäisyyteen.

Bristolissa sijaitseva Knowle West Health Park kehitti yli 50-vuotiaille sirkustyöpajan. Osallistujat opettelevat kurssilla erilaisia sirkustemppuja kahdeksan viikon ajan.

Knowle West Health Parkin mukaan kurssi on auttanut osallistujia pysymään aktiivisena, ja se on myös vähentänyt heidän yksinäisyyden tunnettaan.

- Olin hyvin ahdistunut, kun tulin tänne, mutta tämä on saanut minut ulos kuorestani, 80-vuotias John sanoi.

Se mikä sopii lapsille vaikuttaa sopivan myös aikuisille

Ohjaaja Elly Cribbensin mukaan tunneilla keskitytään erityisesti hyvinvointiin. Hän kertoo osallistujien treenaavan kuin vaivihkaa.

- He ovat aktiivisia, ja huomaamattaan he hoksaavat, että ovat jo treenanneet melkoisesti.

- Tämä on hyvä keino torjua eristäytymistä.

Kurssi on kehitetty lapsille tarkoitetun sirkustyöpajan pohjalta. Clibbens onkin tavallisesti työskennellyt nelivuotiaiden kanssa, mutta vastaava toiminta vaikuttaisi olevan hyödyllistä aikuisillekin. Lisäksi Clibbens pitää siitä, että aikuiset ovat kärsivällisempiä ja pystyvät keskittymään paremmin kuin tenavat.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!