Findance.com
20:10 - 28.09.2024 / viihde / Markku Leppilampi
Painonpudotus voi olla hankalaa lääkkeenkin avulla - uusi tutkimus tunnisti onnistumisen avaintekijät

Cleveland Clinicin tekemässä tutkimuksessa tunnistettiin keskeiset tekijät, jotka vaikuttivat pitkäaikaiseen painonpudotukseen sellaisilla ylipainoisilla potilailla, joille oli määrätty laihdutuslääke semaglutidia (Wegovy ja Ozempic) tai liraglutidia (Saxenda ja Victoza) lihavuuden hoitoon. Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

SciTechDailyn mukaan on vain vähän tietoa niistä tekijöistä, jotka johtavat pitkäaikaiseen, merkittävään painonpudotukseen. Asiasta haluttiin lisäselkoa, ja tähän tutkimukseen osallistui 3389 aikuista, laihdutuslääkettä käyttävää henkilöä.

Tutkimuksessa havaittiin useampia asioita

Yksi merkittävä asia oli lääkkeen käytön säännöllisyys. Jos lääkettä ei käyttänyt säännöllisesti, paino putosi vähemmän kuin säännöllisesti käyttävillä.

Myös pitkäaikainen käyttö lisäsi todennäköisyyttä kestävälle painonpudotukselle. 90-275 päivää käyttäneet onnistuivat painonpudotuksessa paremmin kuin alle 90 päivää laihdutuslääkettä käyttäneet.

Ylläpitoannoksen piti myös olla riittävän suuri. Pienempi annos pudotti painoa vähemmän kuin suurempi annos.

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että semaglutidi toimi liraglutidia tehokkaammin. Semaglutiditia käyttäneillä paino putosi keskimäärin 12,9 prosenttia vuodessa verrattuna liraglutidin 5,9 prosenttiin.

Tieteilijöiden mukaan 10 prosentin painonpudotuksesta on merkittävää hyötyä terveydelle. Semaglutidia käyttävistä 37,4 prosenttia ylsi 10 prosentin painonpudotukseen. Liraglutidia käyttäneistä määrä oli 14,5 prosenttia.

Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?
Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX




Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!