Findance.com
16:10 - 09.09.2024 / maailmalta / Markku Leppilampi
Nainen säästi muutamalla keinolla 400 000 euroa rahaa - on ostanut jo kolme taloa

37-vuotiasta kiinteistönvälittäjää Saki Tamogamia kutsutaan "Japanin säästäväisimmäksi naiseksi". Näin vaikuttaa olevan, sillä hän todellakin osaa säästää rahaa.

Tamogamin motto on: "Älä koskaan osta mitään, mikä ei ole alennuksessa!" Hän on pitänyt motostaan kiinni, ja on onnistunut säästämään valtavan summan rahaa viimeisen 15 vuoden aikana.

Syksyn yllätyshitti Opettaja Lilli Klikkaa Spotifyyn ja kuuntele!

Näin säästyi huima määrä rahaa

Rahaa on Oddity Centralin mukaan kertynyt niin paljon, että hän ostanut itselleen kolme taloa. Tämän tavoitteen hän asetti itselleen jo 19-vuotiaana.

Tavoitetta aloitellessaan hän luopui uusien vaatteiden ostamisesta. Vaatteita hän sai lahjoituksina perheeltään ja ystäviltään. Lisäksi hän on pitänyt huolta jo omistamistaan vaatteista.

Ravinnon suhteen hän on tyytynyt halpoihin ruokiin kuten nuudeleihin ja paahtoleipiin. Lisäksi hän on syönyt paljon retiisejä.

Syksyn yllätyshitti Opettaja Lilli Klikkaa Spotifyyn ja kuuntele!

Aikoo investoida taloihinsa

Ensimmäisen talonsa hän osti kahdeksan vuoden säästämisen jälkeen. Vuonna 2019 hän osti jo kolmannen talonsa, ja rahaa taloihin on mennyt yhteensä noin 400 000 euroa. Yhden talonsa pohjakerrokseen hän on avannut kahvilan. Hänellä on lisäksi muita investointisuunnitelmia kahden muun talon varalle.

Tapauksen saatua julkisuutta nainen on saanut luonnollisesti kehuja. Osa on kuitenkin kritisoinut sitä, että nainen on asettanut terveytensä alttiiksi, koska hän on syönyt niin vaatimattomasti ja tinkinyt muistakin tarpeistaan.

Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?
Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX


artikkelin avainsanat:
oudoimmat säästäminen


Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!