Kiinan Hainanin maakunnassa asuva 58-vuotias koki eräänä yönä yhden pahimmista painajaisista, raportoi Oddity Central.
Hän oli herännyt kesken yöunien tunteeseen, että jokin ryömii hänen nenässään, jonka jälkeen hän tunsi saman kurkussaan.
Häntä alkoi yskittämään, mutta mitään ei tullut suusta ulos. Tämän jälkeen hän oli nukahtanut.
Miehen suu oli haissut pahalle jo kolmen päivän ajan
Mies ei ollut muistanut enää aamulla herätessä yöllistä outoa tunnetta. Hän oli aloittanut päivänsä ihan normaaleissa merkeissä. Jossakin vaiheessa hän huomasi hengityksensä haisevan pahalle. Tätä oli jatkunut jo kolmen päivän ajan ja siinä vaiheessa, kun hänen suustaan alkoi tulla ysköksien aikana valkoista töhnää, hänen täytyi mennä lääkäriin.
Sairaalassa hänen suustaan ei löydetty mitään epäilyttävää. Mies oli vakuuttunut, että jokin on pielessä, joten hänet siirrettiin toisen lääkärin vastaanotolle. Hänen rintakehänsä skannattiin ja kuvissa nähtiin, että hänen henkitorvessaan on jokin vieras esine. Se paljastui lopulta torakaksi, joka oli ryöminyt sinne miehen nukkuessa.
Torakka poistettiin ja miehen henkitorvea puhdistettiin useampaan kertaan. Lopulta paha haju poistui ja mies pääsi sairaalasta kotiin.
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX