Tämä on monelle tuttu ja ikävä tunne, kun on palannut lomalta kotiin.
Sitä voidaan kutsua esimerkiksi "matkamasennukseksi". Vaikka mukavat lomamuistot muistetaan ikuisesti, todellisuuteen sopeutuminen voi tuntua lomamatkan jälkeen vaikealta, kertoo Your Tango.
Kokeile näitä 5 apukeinoa, jos kärsit matkamasennuksesta:
1. Siivoa ja järjestele kotiasi, joka on yksi parhaimmista terapiamuodoista. Et ole todennäköisesti enää sama ihminen, joka lähti matkalle kokemaan uusia asioita. Siksi sinun on hyvä tehdä muutoksia myös kotiisi.
2. Katsele kuvia ja videoita, joita otit matkalla. Saat samalla sytytettyä samanlaisen kipinän, jonka koit matkalla.
3. Muistuta itseäsi, että mikään ei ole pysyvää. Ehkä edessä on pian taas uusi matka jonnekin.
4. Suunnittele jo seuraavaa lomaasi. Se antaa sinulle motivaatiota selvitä arjesta ja tehdä töitä, jotta sinulla olisi varaa seuraavalla lomallasikin käydä matkoilla.
5. Itke, jos itkettää, koska sekin helpottaa oloasi.
Lomalta paluu ei ole aina helppoa, mutta näiden avulla selviät siitä paremmin.
