Findance.com
04:10 - 18.06.2024

maailmalta / Markku Leppilampi
Nuori nainen deittailee seitsemää eläkeläismiestä - nyt hänellä menee hyvin taloudellisesti

Lina on nuori kolumbialainen nainen, jonka deittielämästä on noussut kohu, Oddity Central kertoo. Julkaisun mukaan Lina deittailee parhaillaan seitsemää eläkkeellä olevaa miestä samanaikaisesti.

Barranquillan kaupungissa asuva Lina on nyt koko Kolumbian puheenaiheena. Maine alkoi kasvaa sen jälkeen, kun hänen tarinansa meni viraaliksi Internetissä.

Nainen kertoi pettyneensä suhteisiin ikäistensä miesten kanssa. Hän pohti asiaa, ja sitten hän hoksasi saavuttavansa sekä emotionaalisen että taloudellisen vakauden paljon helpommin, jos hän alkaisi seurustella eläkeläismiesten kanssa.

Lina mietti, että iäkkäämmät miehet antaisivat mitä tahansa saadakseen olla hänen kanssaan. Hän tarttuikin tuumasta toimeen, ja alkoi viettää aikaa puistoissa ja muissa paikoissa, joissa hän oli nähnyt ikämiesten hengailevan.

- Analysoituani kaikkia suhteitani aloin ajatella, että vanhuksilta ei tarvitse pyytää mitään, he antavat kaiken, koska heidän iässään he eivät saa kaltaistani naista, siksi päätin etsiä vanhoja eläkeläisiä, Lina kertoi Última Hora Valle -lehdelle

- He pitävät minut onnellisena koko ajan.

Lopulta Linan haaviin jäi seitsemän eläkeläismiestä, joiden kanssa hänellä on polyamorinen suhde. He kaikki tukevat Linaa taloudellisesti, ja miehet auttavat askareissa kuten siivouksessa, pyykinpesussa ja ruoanlaitossa.

Lisäksi miehet kilpailevat Linan huomiosta. Lina sanookin jakavansa vuoteensa useammin niiden poikaystäviensä kanssa, jotka antavat hänelle enemmän rahaa.

Alla video.





artikkelin avainsanat:
deittailu ikäero parisuhde