
Mikäs sen mukavampaa kuin laiskottelu? Tai itse asiassa moni muu aktiivisempi asia voi olla hauskempaa, kunhan sellaisen vain löytää itselleen.
Joskus toki täytyy sallia itselleen myös laiskottelua. Sitä ei kuitenkaan kannata uuden tutkimuksen perusteella päästää jatkumaan loputtomiin.
LA Times kertoo uudesta Harvardin yliopiston tutkimuksesta, jossa varoitetaan televisioviihteen eteen istumaan jämähtämisestä. Monille saattaa käydä niin, katsoessaan televisiosta putkeen sarjoja tai urheilua loputtomasta viihdetarjonnasta.
Harvardin tutkimuksessa havaittiin, että liiallinen istuminen yhdistettynä television katseluun vähentää todennäköisyyttä viettää myöhempi elämä hyväkuntoisena. Tutkijoiden mukaan, mitä enemmän käyttää aikaa laiskotteluun television parissa, sitä todennäköisemmin terveet vanhuusvuodet menettää.
Kaikki istuminen ei ole ainakaan niin haitallista
Tutkimuksessa oli merkillepantavaa se, ettei se havainnut yhteyttä töissä istumisen ja hyvän ikääntymisen mahdollisuuksien heikentymisessä. Istuminen ei heikentänyt hyvän ikääntymisen mahdollisuuksia myöskään, jos istui autossa tai teki istuessaan jotain muuta kuin katsoi televisiota - kuten esimerkiksi luki jotakin tai maksoi laskuja.
Tieteilijöiden mukaan melkein mikä tahansa tekeminen television katselun sijaan oli terveyden kannalta parempi vaihtoehto. Jo tunnin vähemmän viikossa katselevilla oli terveyshyötyjä.
Tutkimus perustui 45 000 naisen tietoihin. He kaikki olivat yli 50 vuotiaita.