
Testosteronin puutoksesta on miehille monenlaista vaivaa. Se voi johtaa hiustenlähtöön, lihomiseen, heikompaan sydämeen, luukatoon ja seksihalujen vähenemiseen, kertoo Men's Health.
Normaalista testosteronitasosta puolestaan on monenlaista hyötyä. Se voi esimerkiksi helpottaa lihasten kasvattamista. Se voi vaikuttaa piristävästi myös mielialaan ja parantaa kognitiivisia toimintoja, eli aivojen toimintaa.
Testosteronin puutos voi johtua esimerkiksi stressistä. Ahdistuneisuus ja stressi lisää kortisolin tuotantoa, joka puolestaan estää testosteronin normaalia tuotantoa. Myös hyvällä unella on merkityksensä testosteronin tuotannossa.
Testosteronia voi saada stressistä eroon pääsemisen lisäksi käymällä kuntosalilla. Isojen lihasryhmien harjoittamisen on todettu lisäävän testosteronin tuotantoa.
Testosteronia voi saada myös ravinnosta. Yksi hyvä lähde, tosin sokerinen sellainen, on viiniköynnöskasvin hedelmä, eli tuttu viinirypäle. Testosteronivaikutuksen lisäksi viinirypäle voi parantaa sperman laatua.
Muita testosteronin lähteitä ovat ainakin tonnikala, granaattiomena tai siitä tehty mehu, hunaja, lehtevät kasvikset, pinaatti, äyriäiset, ekstra-neitsytoliiviöljy, sipuli, inkivääri, chian siemenet, kurpitsan siemenet, kananmuna, kala ja vähärasvainen liha.
Valkosipuli voi Men's Healthin mukaan vähentää stressihormoni kortisolin määrää. Tämä puolestaan mahdollistaisi paremman testosteronin tuotannon. Kaalin erikoisena ominaisuutena, se vähentää naishormonien määrää miesten elimistössä, ja se voi tehdä tilaa testosteronin hyville vaikutuksille.