
Parisuhteiden aikana saavutetaan erilaisia virstanpylväitä, jotka ovat merkittäviä hetkiä elämässä. Ne voivat muuttaa päivittäistä elämää tai koko elämän kehityskulkua. Monikaan ei ajattele kuinka paljon ne muuttavat myös sitä millaisia ollaan, kertoo Psychology Today.
Moni merkittävä tapahtuma elämässä muuttaa elämää, mutta joskus myös luonnetta. Sellaisia merkittäviä tapahtumia ovat esimerkiksi koulusta valmistuminen, muutto uudelle paikkakunnalle ja ylennys töissä. Luonnetta ne eivät välttämättä muuta ainakaan kovinkaan paljon, mutta moni parisuhteeseen liittyvä tapahtuma muuttaa. Sekin tiedetään, että millä tavalla.
4 parisuhteeseen liittyvää asiaa, jotka muuttavat eniten luonnettamme:
1. Uuden romanttisen suhteen aloittaminen lisää tunnollisuutta.
2. Naimisiinmeno tekee meistä vähemmän avoimia uusille kokemuksille.
3. Vanhemmaksi tuleminen lisää ulospäinsuuntautuneisuutta.
4. Avioero tekee tunnollisemmaksi.
Jokainen meistä kokee parisuhteeseen liittyvät tapahtumat omalla tavallaan, joten kaikkien luonne ei muutu yllä mainituilla tavoilla. Se on kuitenkin totta, että persoonallisuus voi muuttua erilaisten kokemusten myötä.