Nelli Kenttä / Yle
08:10 - 17.01.2024

musiikki / Findance
Windows95man julkaisi UMK-biisinsä No Rules

Windows95Man on julkaissut UMK-kilpailubiisinsä No Rules.

Windows95man on 90-luvun kulttuurin ruumiillistuma, joka vapauttaa ujon perheenisän espooolaisesta arjesta. Hahmon luoja, Teemu Keisteri, nousi suosioon YouTubeen ladattujen kotivideoiden myötä. Yksi hänen videoistaan päätyi jopa NHL-pelin aikana näytettyyn mainokseen.

Vuoden 2013 DJ-keikka Flow-festivaaleilla oli käännekohta Windows95manin hahmolle. Keikan asu koostui Keisterin ystävän lyhyiksi leikkaamista shortseista ja netistä tilatusta Windows95-paidasta. Tämän jälkeen Windows95man on esiintynyt muun muassa Helsingin kaupungin uudenvuoden juhlassa 2022, Käärijän jäähallikeikan lämmittelijänä ja monissa muissa tapahtumissa.

Windows95man on tunnettu villeistä lavaesiintymisistään, kuten YouTube-videosta, jossa hän villitsee lentokoneen matkustamoa Daruden Sandstormilla.

Keisteri on esiintynyt ulkomailla useita kertoja. Keisteri kertoo viihtyvänsä Japanissa, jossa hän kokee olevansa kuin kotonaan, ja Ruotsissa hän on halunnut tuoda esille suomalaisen kulttuurin monipuolisuutta.

UMK:ssa Windows95man esittelee ensimmäisen oman singlensä No Rules. Kappaleen nimi heijastaa artistin elämänmottoa, joka näkyy niin hänen musiikissaan kuin muussakin taiteessaan. Keisteri on myös kuvataiteilija, tunnettu Ukkeli-taidehahmostaan.

Windows95man on artistin mukaan viihteellinen työkalu käsitellä monimutkaisia ja ajoittain vaikeitakin aiheita. Vaikka sävy on humoristinen, on musiikilla tarkoitus.

"Hauskuuden luominen ei vähennä teoksen merkitystä, vaan pikemminkin laajentaa sen ulottuvuutta ja saavutettavuutta. Musiikissa huumoria ja tosissaan olemista ei tarvitse erottaa toisistaan.", Teemu Keisteri tuumii.

Menestyksen ohella Keisteri on kohdannut myös varjopuolia, kuten vaikeuksia sanoa "ei" ja alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia. Vuonna 2017 hän päätti luopua alkoholista, mikä hän kokee pelastaneen hänen perhe-elämänsä ja uransa.

Keisteri kuvaa itseään "espoolaiseksi faijaksi", jonka elämän keskipisteessä on perhe. Hänellä on hollantilainen vaimo ja kolmevuotias lapsi.

No Rules -biisissä laulaa Henri Piispanen, jonka ääni ylsi vaativiin kertosäkeisiin.

”Vannoin aluksi, etten tule laulamaan lopullisessa esityksessä. Pyörsin kuitenkin nopeasti sanani ja tässä sitä nyt ollaan. UMK on yksi elämäni jännittävimmistä hetkistä”, Piispanen sanoo.

Windows95man tavoittelee ensin UMK:n ja sitten Euroviisujen voittoa. Keisterin tavoitteena on tuoda 90-luvun henki Euroviisuihin, vastapainoksi nykyiselle somekulttuurille.

”Mielestäni kaikki suomalaiset ovat syvällä sisimmässään hieman hulluja, ja halusin tuoda tuota piirrettä enemmän esille. Nyt pääsen myös itse tuomaan musiikkini suuremman yleisön tietoon ja samalla levittää No Rules -biisin ilosanomaa”, Keisteri kertoo.


Windows95Man - No Rules