Asumiskustannukset nousevat jatkuvasti, joten ei ihme, jos joku yrittää asua asunnossa salaa ja vielä ilmaiseksi.
Eräs nainen kertoo TikTok-videollaan, kuinka hän ja hänen kämppäkaverinsa ovat huomanneet kammottavia merkkejä siitä, että heidän asunnossaan asuu sala-asukas. He kutsuvat asukasta ullakkomieheksi, joka on monien merkkien mukaan käynyt ullakon lisäksi myös asuintiloissa.
Aluksi ylimääräinen asukas oli vain vitsi, mutta nyt hänestä on saatu liikaa merkkejä
Ullakkomiestä pidettiin pitkään vain vitsinä, mutta nyt nainen ja hänen kämppäkaverinsa pelkäävät oikeasti, että joku asustelee salaa heidän asunnossaan. Siitä ovat todisteena esimerkiksi monet asunnosta kadonneet tavarat, kuten kaukosäädin, korut ja pyykit.
Muitakin merkkejä on saatu siitä, että joku on käynyt heidän asunnossaan salaa, esimerkiksi kaksi puoliksi syötyä keksiä, joita kukaan talon asukas ei ollut kertomansa mukaan syönyt. Ja kun he kerran palasivat lomalta, löytyi asunnosta kuollut lintu.
Talon edestä on löytynyt mysteerisiä lumeen painautuneita jalanjälkiä ja viimeisin outo tapahtuma liittyy talon katossa olevaan kahteen reikään, joita he eivät ole ainakaan ennen huomanneet.
Nainen ja hänen kämppäkaverinsa eivät halua viranomaisia tutkimaan asiaa, koska heidän on tarkoitus muuttaa pian asunnosta pois. Heidän mukaansa sala-asukas voi hengailla seuraavien vuokralaisten kanssa.
Katso video alla:
@leximcdon Replying to @Jocelyn Sanchez
