
50 Centin Suomen kiertueella esiintynyt modernia poppia ja räppiä yhdistelevä Sana julkaisi tänään perjantaina yhdessä popparitulokas Loren kanssa tunteita herättävän Puhaltaa-nimisen kappaleen. Se kuljettaa Sanan tyylille ominaisesti riipaisevan rehellisesti kerrotulle ihmissuhdematkalle.
"Biisi lähti syntymään sen ajatuksen hyväksymisestä, että jos sä et osaa tai halua kohdella mua hyvin, niin joku toinen tekee sen.", Sana avaa.
"Monet kadottavat itsensä ja elämänilonsa myrkyllisessä suhteessa, kun eivät osaa tai uskalla lähteä. Toivon jokaiselle voimaa tehdä tarvittaessa se eropäätös, vaikka se tuntuisikin sillä hetkellä maailmanlopulta. Aina tulee joku toinen, joka puhaltaa ja parantaa ne haavat."
Sana työsti kappaletta yhdessä Sami Tammisen ja Vesa Hiidenmaan kanssa, ja kertosäkeen laulajaksi valikoitui muutaman vuoden musiikkia tehnyt, jo miljoonakuunteluja rakkauspopillaan kerännyt Lore. Hän käsittelee kappaleissaan samaistuttavia aiheita, kuten parisuhteita ja yksinäisyyttä, ja nuori laulajalupaus on nostettu aiemmin myös YleX:n Nosteessa -artistiksi.
"Mulla nousi karvat pystyyn, kun Sana lähetti ensimmäisen demon ja kysyi mua mukaan. Tiesin heti, että tässä on ainesta olla iso biisi, ja olen todella innoissani tästä yhteistyöstä. Kappale herättää vahvoja tunteita ja meidän molempien tulkinta hioutuu täydellisesti yhteen.”, Lore hehkuttaa.
Sana ja Lore haluavat painottaa puhumisen tärkeyttä ja toisten kunnioittamista.
"Jos suhdetta ei pysty korjata, niin kerää rohkeutta ja voimaa lähteä siitä ennenkuin tuhoat itsesi ja toisen. Suhteen kuuluu aina tuoda positiivista energiaa, ei viedä sitä.", kaksikko toteaa.