
Modernia poppia ja räppiä yhdistelevä Sana on musiikkinsa ohella monille tuttu näky sosiaalisesta mediasta. Vahvasti kiusaamista vastaan kampanjoiva artisti on julkaissut tänä vuonna jo kolme vahvaa singleä, joista kaksi käsittelee nettikiusaamista. Palanut maa -niminen single koostuu osittain Sanan netissä saamista vihakommenteista.
"En ymmärrä miksi jotkut käyttävät aikaansa toisten lyttäämiseen. Jos kaiken sen ajan ja energian käyttäisi omien unelmiensa jahtaamiseen ja oman hyvinvoinnin kohentamiseen, saisi elämästä paljon enemmän irti.", Sana huokaa.
"Olisi hyvä miettiä, olisiko omasta mielestä mukava saada sellaisia kommentteja? Kohdellaan toisia aina niin kuin toivomme itseämme kohdeltavan."
Sosiaalisen median ja TikTokin livelähetysten lisäksi Sana kiertää kouluilla puhumassa kiusaamisen ja päihteiden vastaisesti yhteistyössä Oulun koulupoliisin kanssa. Luennot ovat saaneet hyvän vastaanoton ja useat nuoret ovat lähestyneet Sanaa kiitellen suorasta ja silmiä avaavasta puheesta.
"Koen erittäin tärkeäksi puhua ja herättää keskustelua aiheesta. Monet lapset ja nuoret eivät näe kokonaiskuvaa tai osaa ajatella tekojensa seurauksia. Harmittomilta tuntuvat kokeilut tai vitsinä heitetyt kommentit voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ongelmia koko loppuelämäksi. Vanhempien tehtävä on puhua näistä asioista lapsilleen ja näyttää myös omalla käytöksellään esimerkkiä.", Sana peräänkuuluttaa.
"Kunpa aina hetki mietittäisiin, ennenkuin tehdään tai sanotaan asioita, sekä opittaisiin kantamaan vastuu ja seuraukset suoraselkäisesti."
Sana julkaisee 27. lokakuuta uuden Puhaltaa -kappaleen, jossa vierailee popparitulokas Lore. Kappale kuljettaa aiemmin julkaistun Tää biisi on sulle -singlen mukaisesti ihmissuhdetarinan pariin.
Puhaltaa-biisin ennakkotallennus on täällä. Sanan TikTokista löytyy jo maistiaisia kappaleesta:
@sanavirallinen Pitäiskö julkaista tää jo? #musiikki #uuttamusaa