
Suomalaisen tv-viihteen rakastettu imitaattori Jarkko Tamminen palaa ruutuihin suuremmin kuin koskaan uudessa show'ssaan Jarkko Tammisen maailma.
MTV:n tulevassa ohjelmassa luvataan todellista hahmokavalkadia, kun Tamminen ottaa haltuun yli sata hahmoa niin politiikan, viihteen kuin urheilun maailmasta.
Tammisen ohjelma starttaa MTV3:lla ja MTV Katsomossa 9. syyskuuta. Show'ssa Tamminen ei ole yksin, sillä mukana on Suomen huipputason näyttelijöitä, kuten Pamela Tola, Santtu Karvonen, Aku Hirviniemi, Helmi-Leena Nummela ja Niina Lahtinen. Mukana on myös useita julkisuudesta tuttuja hahmoja kuten Kape Aihinen, Kerttu Niskanen, Roni Bäck, Aleksi Valavuori ja jopa USA:n presidentti Joe Biden!
Tamminen on innostunut ohjelmastaan: "Sain innostettua Jarkko Tammisen maailmaan mukaan suuren joukon ihailemiani näyttelijöitä ja esiintyjiä. Kun koko työryhmän lisäksi myös avustajat lasketaan mukaan, niin lähes sadan hengen tiimi toteutti ohjelmaan 200 sketsiä, joissa seikkailee yli sata hahmoa".
Vaikka Tamminen onkin nyt toteuttamassa unelmaansa, alkuperäinen idea ohjelmasta ei ole uusi. "Kävin ehdottamassa ensimmäisen kerran imitaatiosketsisarjaa MTV:lle jo vuonna 1997”, Tamminen paljastaa.
Jarkko Tammisen maailma -ohjelman ensimmäinen jakso esitetään lauantaina 9. syyskuuta klo 19.30 MTV3:lla ja MTV Katsomossa. Ohjelmaa voi seurata myös C Moressa.
Aku Hirviniemi Helmi-Leena Nummela Jarkko Tamminen Jarkko Tammisen maailma Joe Biden Kape Aihinen Kerttu Niskanen MTV Katsomo MTV3 Niina Lahtinen Pamela Tola Roni Bäac Santtu Karvonen