
The Vergen toimittaja Chris Person kertoi turhautumisestaan hajoavaan tai muuten ärsyttävään elektroniikkaan kuten hankaliin, punottuihin kaapeleihin [lähde]. Hän tuumi saaneensa helpotusta "tuhoutumattomista", saksalaisista kuulokkeista.
Person etsi itselleen tasaisella taajuusvasteella varustettuja, "tuhoutumattomia", suljettuja ja kelvolla kaapelilla varustettuja kuulokkeita. Hän löysi omaan käyttöönsä sopivat selailemalla netin keskustelupalstoja ja arvosteluja, joissa ylistettiin saksalaista kuulokemerkkiä.
Hehkutuksen kohteena oli monille tuntematon, German Maestron valmistama GMP 8.35 D -malli. Kyseessä ei ole mikään uusi kuuloke, ja se on ollut markkinoilla jo vuosia.
Toimittajan mukaan 250 grammaa painavat kuulokkeet ovat joidenkin makuun turhan teollisen tuntuiset. Hän kuitenkin huomasi GMP 8.35 D -kuulokkeiden olevan täydelliset omaan ammattikäyttöönsä.
Lue myös: Netflix lisäsi 13 elokuvaa - Merkittäviä nimiä mukana
Personin mukaan GMP 8.35 Mobile -studiokuulokkeet tarjoavat loistavan äänieristyksen, yksityiskohtaisen äänen ja vertaansa vailla olevan valmistuslaadun, ja hän olikin hämmästynyt niiden tukevuudesta. Ne vaikuttivat hänen mielestään olevan eri aikakaudelta, kuin "jumissa ajassa".
- Voisin heittää nämä tiiliseinää vasten, ajaa pyörällä niiden yli, repiä ne koiran hampaista, ja ne olisivat todennäköisesti kunnossa, Person ylistää.
Äänenlaatua hän kehuu selkeäksi, ei liian bassovoittoiseksi ja taajuusvastetta tasaiseksi. Hänen mukaansa ne eivät silti ole äänenlaadultaan parhaat kuulokkeet, mutta kokonaisuudeltaan hänelle täydelliset.
Lue myös: Tesla feikkasi yhden kuuluisimmista videoistaan, jota Elon Musk hehkutti 2016
Kuulokkeiden negatiivisena puolena Person kertoo niiden pienen epämukavuuden joidenkin ihmisten kohdalla. Osa ei myöskään ole pitänyt niiden äänenlaadusta. Kaikki kokeilijat ovat kuitenkin myöntäneet niiden kestävyyden ja äänieristyskyvyn.
Maestro GMP 8.35 -kuulokkeiden hinta on Suomessa 220 euron tienoilla. Kuulokkeista on olemassa versio sekä kiinteällä että irrotettavalla johdolla. Irrotettavalla johdolla varustetulla mallilla on lisänimi Mobile.